Vanhus kaatui lumeen – naapurin valpas koira pelasti 87-vuotiaan jäätymiseltä: "Hän oli ollut siellä ainakin puoli tuntia"

87-vuotias Noreen pelastui pakkasesta naapurinsa neuvokkaan koiran ansiosta.

87-vuotias Noreen kiittää hengestään naapurinsa koiraa. Yhdysvaltalainen Noreen uskoo, että musta labradorinnoutaja Midnight pelasti hänen henkensä ankaran säätilan aikana, kertoo CBS News.

Koira käyttäytyi oudosti

Midnightin omistaja Tim Curfman oli viemässä roskia ulos tammikuussa 2019, kun koira alkoi käyttäytyä erikoisella tavalla.

– Sen korvat nousivat, kun se katsoi minuun. Se ei yleensä tee niin. Joskus sitä saa tunteen siitä, ettei kaikki ole kunnossa, Tim kuvasi.

Tim lähti seuraamaan koiraa. Midnight johdatti sen talon toiselle puolelle. Siellä lumessa makasi Noreen; hän oli kaatunut täyttäessään lintujenruokinta-astiaa.

– Laskimme, että hän oli ollut siellä ainakin puoli tuntia. Hän ei päässyt ylös, koska hanskat olivat kastuneet eikä hänellä ollut sormissaan tarpeeksi voimaa työntää itseään ylös. Lähellä ei myöskään ollut mitään, mistä ottaa tukea, Tim kuvailee.

Noreen selvisi säikähdyksellä

Tim auttoi Noreenin sisään ja kuiviin vaatteisiin. Hän ei loukkaantunut vakavasti eikä paleltumiakaan ehtinyt syntyä.

Noreen uskoo, että Midnight pelasti hänet. Koira on nyt hänen sankarinsa.

– Olemme olleet hyvin ylpeitä Midnightista, koska eivät kaikki koirat kiinnitä tällaisiin asioihin huomiota. Se sai niin paljon herkkupaloja, että ihan hävetti, Tim kuvaa.

Lähteet: CBSNews.com

Lue myös:

    Uusimmat