Vanessa ja Jari Kurri naimisissa jo 17 vuotta – vuosipäiväjulkaisusta ei tunnelmaa puutu

Vanessa ja Jari Kurri ovat viettivät hääpäiväänsä.

Mallina tunnettu Vanessa Kurri julkaisi Instagram-tilillään tunnelmallisen parisuhdepäivityksen miehensä, ex-jääkiekkoilija Jari Kurrin kanssa. Pariskunta vietti 17. vuosipäiväänsä.

– 17. heinäkuuta 2004 lähtien, Vanessa kirjoitti julkaisussaan englanniksi sydämen saattelemana.

Julkaisussa pariskunta nauttii kesäyöstä tanssin merkeissä. Kuva näyttäisi sijoittuvan mökkimaisemiin.

Kurrit saivat toisensa Porvoossa vuonna 2004. Tuolloin Vanessa hoiti itse itse suurimman osan hääjärjestelyistä. Unelmahäät saatiin kokoon nopealla aikataululla.

– Mieleen on jäänyt sellainen myllerrys päässä, kun järjestelyt olivat suurimmaksi osaksi omalla vastuulla. Etsin kirkon ja paikan ja muut järjestelyt muutamassa kuukaudessa. En kuitenkaan stressannut, vaan järjestelyt sujuivat vaivattomasti, hän muisteli 10-vuotishääpäivänään Maikkarille.

Päällimmäisenä Kurrille on jäänyt mieleen onnistunut fiilis ihanista häistä.

– Edelleen tutut muistelevat ja kiittelevät häitämme. Juhla oli kyllä meidän näköinen, ei pönötystä vaan huumoria ja rentoa meininkiä. Enemmän saisi olla isoja juhlia.


Lue myös:

    Uusimmat