Fitchin luokittelussa Suomen valtion pitkäaikaisen velan luottoluokitus on ollut viimeksi yhtä alhaisella tasolla vuonna 1996.
Valtiovarainministeriön (VM) kansliapäällikkö Juha Majanen ei usko, että Suomen luottoluokituksen tippuminen yhdellä pykälällä näkyy suuresti valtionlainojen koroissa.
Lue myös: Luottoluokittaja Fitch laski Suomen luottoluokitusta
Majanen tosin lisää, että vaikutusta on hankala arvioida etukäteen. Jotain osviittaa asiasta voi saada maanantaina, kun rahoitusmarkkinat jälleen aukeavat viikonlopun jäljiltä.
– Tuskin hirveää liikettä tämän päätöksen seurauksena tapahtuu, mutta se nähdään, kun markkinat avautuvat. En odota mitään dramaattista muutosta, Majanen sanoo STT:lle.
Hän toteaa, että nyrkkisääntönä valtionlainan pitäisi olla sitä edullisempaa, mitä parempi maan luottoluokitus on.
– Luottoluokittaja perustaa luokituksensa niihin faktoihin, jotka ovat kaikkien markkinatoimijoiden havaittavissa, Majanen sanoo.
Luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings laski Suomen luokituksen toiseksi parhaasta AA+-luokasta kolmanneksi parhaaseen AA-luokkaan perjantaina.
Luokituksen laskun taustalla ovat yhtiön mukaan muun muassa korkea ja kasvava julkinen velka, jatkuva julkisen talouden alijäämä sekä puutteelliset julkisen talouden vakauttamistoimet.
Fitchin luokitus Suomelle on viimeksi ollut yhtä huono vuonna 1996. Suomen luokitus oli AA+-luokassa vuodesta 2016 ennen tuoretta laskua AA-luokkaan. Yhtiön mukaan luokituksen näkymät ovat kuitenkin nyt vakaat.
