Etelä-korean asevoimat on kuvaillut maanantaisia laukaisuja räikeäksi provokaatioksi.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un valvoi maanantaina sotaharjoitusta, jossa simuloitiin ydinasein tehtävää vastaiskua, sanoi valtionmedia KCNA tiistaina.
Etelä-Korean asevoimat ilmoitti maanantaina pohjoisnaapurin laukaisseen useita lyhyen kantaman ballistisia ohjuksia. Myös Japani vahvisti laukaisut.
KCNA:n mukaan maanantaisessa harjoituksessa oli laukaistu raketteja, jotka olivat osuneet saarikohteisiinsa noin 350 kilometrin päässä. Kimin kerrotaan ilmaisseen tyytyväisyyttään.
Etelä-korean asevoimat sanoi maanantaina, että ohjukset olivat lentäneet Pjongjangin alueelta noin 300 kilometriä ennen kuin ne putosivat Korean niemimaan itäpuolella oleville vesille. Etelä-Korean asevoimat kuvaili laukaisuja räikeäksi provokaatioksi.
Japanin hallinnon edustajan mukaan yksi ohjus oli käynyt korkeimmillaan noin 50 kilometrissä ja laskeutunut maan talousvyöhykkeen ulkopuolelle.
Kyse oli jo toisesta ohjuslaukaisusta alle viikon sisällä. Etelä-Korean mukaan viime perjantaina Pohjois-Koreasta laukaistiin risteilyohjuksia. Pohjois-Korean valtionmedian mukaan perjantaina oli testattu strategiseen risteilyohjukseen suunniteltua erittäin suurta taistelukärkeä.
Pelätään testaavaan Venäjälle lähetettäviä aseita
Pohjois-Korean liittolainen Venäjä käytti maaliskuussa YK:n turvallisuusneuvostossa veto-oikeuttaan ja käytännössä lopetti YK:n seurannan Pohjois-Korean pakoterikkomuksista, jotka liittyvät Pohjois-Korean ydinase- ja aseohjelmiin kohdistettuihin pakotteisiin.
Asiantuntijat ovat varoittaneet Pohjois-Korean saattavan testata ohjuksia ennen niiden lähettämistä Venäjälle käytettäväksi Ukrainassa.
Yhdysvallat ja Etelä-Korea sanovat Pohjois-Korean jo toimittaneen aseita Venäjälle, vaikka YK:n pakotteet kieltävät kyseisen toiminnan.
Etelä-Korean mukaan maan pohjoisnaapuri on lähettänyt noin 7 000 kontillista aseita Venäjälle.
Pääosin eristäytynyt valtio on viime aikoina vahvistanut sotilaallisia suhteitaan Venäjään ja tehostanut ohjuskokeilujaan.
Viime vuonna Pohjois-Korea teki ennätysmäärän ohjuskokeita.
Kim Jong-un katseli rakettien lentoa Pohjois-Koreassa maaliskuussa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää