Pohjois-Korean Kim ei aio enää tavoitella sovintoa ja yhdistymistä Etelä-Korean kanssa
Kim sanoi Pohjois-Korean valtionmedian mukaan, ettei aio enää tavoitella sovintoa ja yhdistymistä Etelä-Korean kanssa.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un päätti vuoden uhkailemalla Etelä-Koreaa ydinasehyökkäyksellä. Lisäksi itsevaltaisesti maata hallitseva Kim antoi määräyksen lisätä Pohjois-Korean sotilaallista arsenaalia, jotta maa voisi valmistautua sotaan, joka voi hänen mukaansa puhjeta milloin tahansa Korean niemimaalla.
Kimin kommenteista kertoi sunnuntaina Pohjois-Korean valtiollinen KCNA-uutistoimisto.
Kim esitti näkemyksensä puolueensa vuoden päätöskokouksessa, jossa hän jo aiemmin tällä viikolla käski puolueensa kiihdyttää sotavalmisteluja, kuten ydinaseohjelmaa.
Viisi päivää kestänyt kokous päättyi lauantaina. Kokouksessa tehtiin muun muassa linjaukset Pohjois-Korean sotilaallisista, poliittisista ja talouspoliittisista suunnitelmista vuodelle 2024.
Kimin mukaan on tosiasia, että sota voi syttyä Korean niemimaalla milloin tahansa. Hän syytti tilanteen olevan seurausta Pohjois-Korean vihollisten edesvastuuttomista toimista.
Kim: Hallitsematon kriisitilanne
Yhdysvallat sijoitti aiemmin tässä kuussa ydinkäyttöisen sukellusveneen Etelä-Koreaan Busanin satamakaupunkiin. Lisäksi suurvalta on käyttänyt pitkän kantaman pommikoneitaan Etelä-Korean ja Japanin kanssa järjestämissään sotaharjoituksissa.
Pohjois-Korea on aiemmin kuvaillut Yhdysvaltain strategisten aseiden käyttöä harjoituksissa Korean niemimaalla "tahallisiksi ydinsotaan provosoiviksi toimenpiteiksi".
– Meidän on reagoitava nopeasti mahdolliseen ydinkriisiin ja jatkettava valmistelujen nopeuttamista koko Etelä-Korean alueen rauhoittamiseksi, Kim sanoi ja lisäsi, että hätätilanteessa tässä voitaisiin hyödyntää myös ydinaseita.
KCNA:n mukaan Kim ei aio enää tavoitella sovintoa ja yhdistymistä Etelä-Korean kanssa. Kim sanoi pitävänsä tällaisia pyrkimyksiä virheenä. Hän sanoi, että Pohjois-Korea on julistettu maan etelänaapurissa pääasialliseksi viholliseksi, eikä Pohjois-Korean tulisi tavoitella sovintoa ja yhdistymistä tällaisten ihmisten kanssa. Kim viittasi lauantaisissa kommenteissaan myös jatkuvaan hallitsemattomaan kriisitilanteeseen Korean niemimaalla. Hän syytti tilanteesta Yhdysvaltoja ja Etelä-Koreaa.
Koreoiden välit ovat huonossa jamassa. Pohjois-Korea teki päättyvän vuoden aikana ennätysmäärän ohjuskokeita, ja naapurimaa Etelä-Korea on tehostanut puolustusyhteistyötä Yhdysvaltain kanssa.
Suunnitelmissa lisää vakoilusatelliitteja
KCNA:n mukaan Pohjois-Korea suunnittelee laukaisevansa kolme vakoilusatelliittia vuonna 2024. Tiedustelusatelliittien laukaisuaikeista ilmoitettiin niin ikään samaisessa vuoden päätteeksi järjestetyssä kokouksessa.
Satelliittien laukaisu on yksi maan keskeisistä tavoitteista tulevalle vuodelle. KCNA:n mukaan satelliiteilla halutaan vahvistaa Pohjois-Korean asevoimia.
Marraskuussa Pohjois-Korea kertoi onnistuneensa laukaisemaan ensimmäisen vakoilusatelliittinsa kiertoradalle usean epäonnistuneen laukaisuyrityksen jälkeen. Sittemmin Pohjois-Korea on sanonut satelliittinsa tarjoavan maalle kuvia tärkeistä Yhdysvaltain ja Etelä-Korean sotilaskohteista.
Lisäksi kokouksessa ilmoitettiin suunnitelmista miehittämättömien droonien rakentamiseksi, elektronisen sodankäynnin valmiuksien kehittämiseksi sekä ydin- ja ohjusjoukkojen vahvistamiseksi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää