Valtioneuvosto: Sanna Marinin huumetesti on negatiivinen – maksaa itse testin kustannukset

Pääministeri Sanna Marin vastasi kysymyksiin juhlintakohun keskellä – katso tiedotustilaisuus 46:15
Katso myös: Sanna Marin kertoi perjantaina käyneensä huumetestissä

Pääministeri Sanna Marinilta (sd.) perjantaina otetussa huumetestissä ei ole todettu merkkejä huumeista. Asiasta tiedottaa valtioneuvoston kanslia.

Tiedotteen mukaan pääministeri Sanna Marin maksaa itse testin kustannukset.

Huumausainetestilausunnon on allekirjoittanut työterveyslääkäri Paavo Halonen Terveystalosta.

Marin: En ole käyttänyt huumeita

Pääministeri on kertonut, ettei hän ole käyttänyt huumeita, eikä hän nähnyt muidenkaan käyttävän juhlimisen aikana. Hän oli kuitenkin valmis huumetestiin.

Huume-epäilyt heräsivät, kun videot Marinin ja hänen seurueensa juhlimisesta levisivät netissä. Julkisuudessa on tulkittu, että videon taustalla kuuluisi maininta "jauhojengistä". Jauhon on ajateltu voivan viitata kokaiiniin. Myös muunlaisia tulkintoja huudahduksen sisällöstä on tehty.

Esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi Helsingin Sanomissa viime viikolla, että huumeseula voisi olla hyvä vaihtoehto, joka voisi viedä epäilyksiä huumeiden käytöstä pois.

Marin ilmoittikin pian, ettei huumetestissä käyminen ole hänelle mikään ongelma. Perjantaina hän myös kävi testissä.

Testi otettu virtsanäytteestä

Pääministerin erityisavustaja Iida Vallin kertoo testin olleen kattava huumetesti. Se oli otettu virtsanäytteestä.

– Emme itse valinneet testin tekotapaa, Vallin toteaa MTV Uutisille sähköpostitse.

Testissä seulottiin Vallinin mukaan amfetamiini ja sen johdannaiset, barbituraatit, bentsodiatsepiinit, kannabis, dekstropropoksifeeni, fensyklidiini, kokaiini, metadoni ja opiaatit.

Virtsatesti paljastaa huumeet muutaman viikon ajalta

MTV:n haastatteleman Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijan mukaan virtsatesti paljastaa huumeiden käytön päivistä muutaman viikon ajanjaksoon. 

Oikeuskemiayksikön päällikkö Teemu Gunnar kertoo, että on kuitenkin selviä eroja siinä, miten pitkään käyttö havaitaan.

Monet aineet, kuten amfetamiini, näkyvät testeissä noin kaksi viikkoa. Sen sijaan esimerkiksi kannabis voi näkyä virtsanäytteessä pitkäaikaisen käytön jälkeen noin kuukaudenkin.

Esimerkkinä hän lisäksi mainitsee, että esimerkiksi eräät anaboliset steroidit voivat pitkän käytön jälkeen näkyä testeissä jopa vuoden päivät.

Gunnar muistuttaa, että kaikista yhdisteistä ei ole erityisen paljon tieteellistä tutkimusta etenkään ongelmakäytössä esiintyvillä annoksilla, jonka perusteella voisi antaa tarkkoja aikoja siitä, miten eri aineet näkyvät erilaisissa testeissä. Lisäksi testien ominaisuuksilla ja ihmisten välisillä eroilla on merkitystä.

Kappaleen teema pyöri alkoholin ympärillä

Marin tanssii julkisuuteen vuotaneella kohuvideolla yhdessä muun seurueen kanssa juhlissa, joissa juuri väitetyn jauhojengi-maininnan aikana lauletaan rosoisista lyriikoistaan tunnetun Petri Nygårdin kappaletta Selvä päivä

Kappaleessa lauletaan muun muassa jallusta, kossusta ja kaljasta, ja kappaleen teema pyörii vahvasti alkoholin ympärillä.

Kappaleen lyriikoiden "hyvä juoma, parempi mieli, kuiva kurkku, ikenet, kieli" perään videolla huudetaan sanat, jotka on tulkittu julkisuudessa "jauhojengiksi". Video päättyy huudahduksen jälkeen, mutta kappale jatkuisi sanoilla "palvon lemmyy, otan hennyy, jäätävä polte ilman rennyy." Muun muassa Twitterissä on pohdittu, puhuttaisiinko videolla sittenkin "jallujengistä" tai kappaleen riimeihin istuen "jallu-Jennystä."

Marin itse on sanonut, että hänen mielestään maininta "jauhojengistä" on kuultu väärin.

– Kun itse kuuntelin vielä muutamaan otteeseen tuon videon niin minun mielestäni siinä ei edes sanota jauhojengi vaan siinä sanotaan jotain muuta, Marin sanoi viime viikolla.

Keskustelua käyty myös työkyvystä

Julkisuuteen levinneiden bilevideoiden myötä on keskusteltu myös pääministerin toimintakyvystä.

Marin vakuutti itse perjantaina Kesärannassa toimittajille, että olisi ollut toimintakykyinen johtotehtäviin juhlimisesta huolimatta.

Marin oli perunut lomansa kyseiseltä viikonlopulta elokuun alkupuolella.

– Valtioneuvosto on aina toimintakykyinen. Ei meillä valtioneuvoston kokouksia kutsuta koolle keskelle yötä, hän sanoi perjantaina.

Marin kertoi, ettei olisi lähtenyt viettämään vapaailtaa, jos epäilystäkään minkäänlaisesta uhasta tai kriisistä olisi ollut tiedossa.

Perjantain tiedotustilaisuudessa hän myös painotti, ettei yhtään pääministerin työtehtävää ole jäänyt hoitamatta sen vuoksi, että hän on viettänyt iltaa ystäviensä kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat