Valtatie 13 -elokuvan viimeinen kuvauspäivä oli aavemainen ja täynnä yllätyksiä

AVAlla nähtävää Dome Karukosken lyhytelokuva Valtatie 13 kuvattiin 21.–23. heinäkuuta suomalaisissa maisemissa Valtatie 13:n varrella. Viimeisenä kuvauspäivänäkin kuvaysryhmä oli täynnä energiaa ja tarttui intoa puhkuen erikoisiin haasteisiin!

Koko työryhmä oli painanut pitkää päivää, mutta tämä ei näkynyt tunnelmassa. Kuvausryhmällä oli hymy herkässä viimeiseen saakka.Viimeisenä päivänä käytiin Lemillä, Joutsenossa ja Mäntyharjulla.

Ensin kuvausryhmä suuntasi Kangasvuokon senioritaloon Joutsenoon. Laulaja Saska Helmikallio viritti paikalla kitaransa ja heitti talon asukkaille yllätyskeikan ennen omaa roolisuoritustaan. Helmikallion esittämät kappaleet herkistivät sekä paikallisen väen että kuvausryhmän.

Seuraavaksi suunnitelmana oli ajaa lemiläisen autiotalon pihaan. Tunnelma muuttuikin pian haikeaksi ja hieman aavemaiseksi. Tämä oli täydellistä, sillä sama tunnelma vallitsi myös talossa seuraavaksi kuvatussa kohtauksessa. AVAlle autiotalonsa ilmoittanut Kalle Lahikainen seurasi kiinnostuneena sivusta, miten paikka saa lavastajan toimesta uusia ulottuvuuksia. Pääosanäyttelijät Lotta Lindroos ja Marjut Maristo ottivat paikkansa ja kamera kävi.

Intensiivinen, rankka ja uskomattoman antoisa kuvausreissu sai arvoisensa päätöksen Pehkuareenalla, Mäntyharjulla. Iskelmäprinssi Jiska (Saska Helmikallio) täyttää tanssilattiat rakastavaisilla pareilla ja myös siskokset Mari ja Johki (Lindroos ja Maristo) ja mummo (Ritva Vepsä) pääsevät seuraamaan keikkaa. Paikan päällä järjestettiin myös hyvin epätavalliset sm-kilpailut. Meininki oli katossa!

Lopulta oli aika purkaa viimeinen setti ja kiittää upeita avustajia. Uupunut, mutta todella tyytyväinen kuvausryhmä käänsi karavaanin kohti pääkaupunkiseutua ja sanoi näkemiin kaikille Valtatie 13:n varrella. Matka etelään oli täynnä hiljaista kiitollisuutta kaikkia elokuvan teossa mukana olleita kohtaan.

Lue myös:

AVA

Kuvat: Shutterstock, Kata Launonen

Lue myös:

    Uusimmat