Vältä A-hepatiittitartunta – huomioi nämä kotimaassa ja ulkomailla
Oma maa mansikka, muu maa mustikka – ainakin, kun kyseessä on pakastemarjat. A-hepatiittitartunnan voi välttää kuumentamalla ulkomaiset pakastemarjat ennen käyttöä. Ulkomaanmatkoilla kannattaa muistaa hyvä käsihygienia ja pullovesi, muistuttaa Munuais- ja maksaliitto.
A-hepatiitti on viruksen aiheuttama maksatulehdus. Se tarttuu saastuneen ruoan tai veden välityksellä. A-hepatiittitartunta on nykyään Suomessa harvinainen. Vuonna 2013 tartuntojen määrä kuitenkin viisinkertaistui edelliseen verrattuna. Viimeaikaisten tartuntojen syyksi on epäilty ulkomaisia pakastemarjoja. Niitä tulisikin kuumentaa ennen käyttöä viisi minuuttia 90 asteessa tai keittää kaksi minuuttia.
Tarttuu tavallisesti ruoan ja veden välityksellä
A-hepatiitti on edelleen yleinen huonon hygienian maissa. Euroopassa tartuntavaara on suurempi Turkissa ja Itä-Euroopan maissa, ja myös Baltiassa ja Balkanilla.
A-hepatiittivirus leviää pääasiassa ruoan tai veden välityksellä. Virusta on tartunnan saaneen ulosteessa ja mikäli hän ei noudata hyvää käsihygieniaa, se voi levitä elintarvikkeisiin tai veteen ja jopa kosketustartuntana sekä WC-tilojen kautta. Tartunnan voi saada esimerkiksi huonosti kypsennetyistä nilviäisistä, simpukoista tai ostereista. Tuoreista kasviksista A-hepatiitin voi saada, jos ne on pesty saastuneella vedellä.
Vältä A-hepatiitti
- Juo matkoilla pullovettä ja vältä jääpaloja
- Huolehdi hyvästä käsihygieniasta, varsinkin WC-käynnin jälkeen
- Vältä kypsentämättömiä äyriäisiä
- Kuumenna ulkomaiset pakastemarjat
– Ulkomaanmatkoilla kannattaa juoda pullotettua vettä ja välttää jääkuutioita. Katukeittiön houkutukset kannattaa useimmiten ohittaa. Kun muistaa itse pestä kädet WC:ssä käynnin jälkeen, niin välttää myös muita ulosteiden kautta tarttuvia viruksia, kertoo Munuais- ja maksaliiton viestintäpäällikkö Petri Inomaa.
Jos matka vie usein kaukokohteisiin, kannattaa ottaa A-hepatiitin ehkäisyyn tarkoitettu rokote.
A-hepatiitti todetaan verikokeilla
A-hepatiitin itämisaika on noin 2–7 viikkoa. Ensimmäisiä oireita ovat ruokahaluttomuus ja pahoinvointi, joiden jälkeen voi olla kuumetta sekä maksatulehdukseen viittaavaa ihon ja silmien keltaisuutta. Tulehdus rauhoittuu lähes aina itsestään. Siihen ei ole lääkehoitoa, mutta sen aikana tulee välttää maksaa rasittavia lääkkeitä ja alkoholia. Virus häviää elimistöstä ja jättää jälkeensä pysyvän immuniteetin.
– A-hepatiitti todetaan verikokeilla. Ota yhteys lääkäriin, jos tulet matkalla huonovointiseksi ja ihosi muuttuu keltaiseksi tai jos sinulla on matkan jälkeen pitkään väsymystä ja epämääräisiä oireita, Inomaa neuvoo.
Lähde: Munuais- ja maksaliitto
Uusimmat
-
12:02
Suomen Muslimifoorumi: Islam on osa suomalaista yhteiskuntaa – näin se ottaa kantaa "päiväkotiin" rakennettuun luvattomaan moskeijaan ja muihin yhteisön epäkohtiin
-
11:54
Salkun arvo hulppeat 62 miljardia – Suomen suurin eläkevakuuttaja päättää ottaa lisää riskiä: Tätä se saattaa tarkoittaa
-
11:45
Live kello 14.30: Millaisen syysmyrskyn SAK nostattaa hallituksen leikkauspäätöksistä? Järjestö lupaa "toimintaa" lokakuun alkuun
-
11:43
Kysely: Näin suomalaiset luottavat tekoälyyn ja someen
-
11:29
Vuoristo-Karabahin tulitaukoneuvottelut alkaneet
-
11:27
SM-liigan tähtipuolustaja ulos isoista ovista – Pelicans-valmentaja näpäytti tuomareita: ”Pari viikkoa sitten opetettiin uusia sääntöjä”
-
11:20
Helena Petäistön matkanteko viivästyi Helsinki-Vantaan lentoaseman ulosmarssijoiden takia – matkalaukut jäivät koneesta
-
10:54
Poliisi: Elokapina tukkinut pääsyn Metsä Groupin Kemin sellutehtaalle
-
10:52
Ukraina: Venäjä iskenyt ohjuksilla Ukrainan energiaverkkoon – MTV seuraa sotaa
-
10:35
Suomalaiset tekivät heinäkuussa melkein miljoona ulkomaanmatkaa – koronaa edeltävistä luvuista jäädään yhä
-
10:25
Miten käy Esapekka Lapille? Hyundai-pomo vastaa kuumiin kysymyksiin – "Haluan löytää tavan"
-
10:24
Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
-
10:22
Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
-
10:18
Tältä näyttää vuoden 2023 Roosa nauha – suunnittelijoina Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki
-
10:17
Metsä Tissuen suuren vessapaperitehtaan paikka on varmistunut
-
10:16
Venäläispoliitikko uhosi maan pääkanavalla: Suomeen ei pääse enää autolla – panssarivaunulla menoa ei ole kielletty
-
10:16
Emil Ruusuvuorta piinaavat haasteet jatkuvat – "En tiedä, mitä sanoa"
-
10:15
Yhä useampi omistaa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita – viime vuonna määrä nousi lähes kahteen miljoonaan
-
09:59
Yle: Agentit tekevät valintakokeita ulkomaalaisten puolesta Suomen kouluihin – vieraskielisten amk-tutkintojen hakijamäärä kasvanut huimasti
-
09:47
Prinsessa Victoria ihastuttaa syystyylillään Suomenlinnassa – luotti jälleen housupukuun
-
Lataa lisää