Valkoposkihanhet ovat piinanneet helsinkiläispariskuntaa jo 10 vuoden ajan: "Tämä sontaongelma on ihan hirveä"

Ongelmat valkoposkihanhien kanssa alkoivat helsinkiläispariskunnan kotipihalla Marjaniemessä jo kymmenen vuotta sitten, jolloin ensimmäiset yksilöt ilmestyivät pihapiiriin. Kutsumattomien vieraiden määrä on kasvanut tasaisesti vuosien varrella.

– Aluksi näitä oli ihan muutamia, mutta kun ne tekevät poikasia, niin ne palaavat aina uudelleen synnyinrannoilleen. Lauma kasvaa koko ajan, ja nyt niitä on jo lähes sata, harmittelee talon asukas.

Pariskunta on yrittänyt hätistellä rauhoitettuja valkoposkihanhia muun muassa tekojoutsenilla ja kauko-ohjattavalla autolla, mutta ne eivät tuottaneet tulosta.

Naapurustonsa kanssa yhdessä he päättivät kertoa ongelmasta viranomaisille, ensiksi jo vuonna 2007 eläinlääkärille ja ympäristötarkastajalle.

– Eläinlääkäri oli silloin sitä mieltä, ettei se uloste niin kauheasti bakteereja kanna, ja ympäristöihminen oli sitä mieltä, että ranta pitäisi peittää jollain istutuksilla.

– Sain sellaisen käsityksen, että mitä te siinä vingutte, kun ei tämä kestä kuin kolme kuukautta, asukas kertoo.

Pariskunnalle annettiin ymmärtää, että heidän olisi parempi muuttaa pois siksi aikaa, kun hanhet valloittavat rannat.

Toissa kesänä ranta-asukkaat olivat uudelleen yhteydessä ympäristöviranomaisiin ja kirjoittivat asiasta kahdelle kansanedustajalle, Pertti Salolaiselle ja Ville Niinistölle.

– Salolainen otti kantaa ja sanoi, että ei näille oikein voi tehdä mitään, kun ne ovat rauhoitettuja, mutta kyllä jokin keino pitäisi olla.

– Tämä on ihan älytöntä, että miten jonkun koti voidaan vallata tällä tavalla. Eihän kenenkään koirat tai kissat saa toisten pihoilla notkua.

Tänä kesänä valkoposkihanhet ovat jo ehtineet kakkia pariskunnan pihapiirin ympäriinsä. Suuri rantatontti jää sen vuoksi vähälle käytölle. Vuodet ovat opettaneet, ettei pihan puhdistuksesta ole juuri apua, kun hanhet ovat paikalla.

– Ei puhettakaan, että meillä voisi olla pihalla, kun tämä sontaongelma on ihan hirveä. Se ei liukene tai katoa pois millään ja kulkeutuu kengissä ja koiran mukana sisälle.

Pariskunnan lastenlapsetkaan eivät voi ulkoilla isovanhempien luona käydessään.

"Kyse ei ole eläinvihasta"

Valkoposkihanhien hätistely ja haluaminen pois pihapiiristä ei ole pariskunnan mukaan eläinvihaa. Heillä itsellään on kaksi koiraa, ja pihapiirissä liikkuu niin oravia, kaneja kuin muitakin vesilintuja, kuten kanadanhanhia.

Ongelma on se, ettei yhteiselo valkoposkihanhien kanssa onnistu kesäisin kakkaongelman ja kovan metelin vuoksi.

– Siinä se kesätunnelma lätsähtää, kun ensimmäisen rääkäisyn kuulee, että voi ei, taas ne ovat tulleet.

Pariskunnalla on yksi kysymys päättäjille.

– Minkä ihmeen takia näitä suojellaan eikä ongelmaan puututa, kun määrä on niin iso. Ei se mikään todella suojeltava lumileopardi ole.

Katso alla olevalta videolta, kuinka valkoposkihanhet aiheuttavat tuhoja Helsingin Viikissä sijaitsevalla koetilalla.

Valkoposkihanhet Helsingin Yliopiston Viikin koetilan riesana 1:58

Lue myös:

    Uusimmat