Välimeren dieetti ei olekaan ykkönen? Nyt hehkutetaan meitä!

Välimerellistä ruokavaliota on ylistetty jo vuosia asiantuntijoiden toimesta, mutta nyt tutkijat uskovat yhä vahvemmin pohjoismaisen ruokavalion voimaan.

Luulitko Välimeren ruokavalion olevan vastaus pitkään ikään ja terveeseen elämään? Tässä väitteessä on varmasti perää, mutta suomalaisten ei välttämättä kannata lähteä merta edemmäs kalaan. Itä-Suomen yliopiston toteuttaman tutkimuksen mukaan pohjoismainen ruokavalio voi nimittäin olla yhtä hyväksi terveydelle kuin välimerellinenkin.

Tutkimuksen mukaan skandinaavisia raaka-aineita sisältävä ruokavalio voi pienentää kolesterolia neljällä prosentilla. Terveellistä pohjoismaista ruokavaliota kutsutaan leikkisästi Noma-dieetiksi, sillä se muistuttaa eniten tanskalaisten ruokavaliota. Kööpenhaminassa sijaitseva ravintola Noma on valittu useasti maailman parhaaksi ravintolaksi. Tanskassa syödään eniten pohjoismaisen ruokavalion terveysaineksia: tuoreita marjoja, kalaa ja riistaa.

– Välimerellistä ruokavaliota, jota yleensä noudatetaan eteläisessä Euroopassa, on pitkään pidetty terveyttä edistävänä ja sydän- ja verisuonisairauksiam syöpää ja diabetesta ehkäisevänä. Välimeren ruokavaliota on kuitenkin ollut hankala omaksua monissa muissa länsimaissa kulttuurierojen ja raaka-aineiden hankalan saatavuuden vuoksi. Tämän vuoksi terveyttä edistävää pohjoismaista ruokavaliota ehdotetaankin vaihtoehdoksi Välimeren ruokavaliolle, Itä-Suomen yliopiston professori Matti Uusitupa toteaa.

Tutkimukseen osallistui 166 ylipainoista ihmistä Suomesta, Tanskasta, Ruotsista ja Islannista. Tutkimuksessa vertailtiin tavallisen ruokavalion ja terveellisiä aineksia suosivan pohjoismaisen ruokavalion eroja. Pohjoismaista ruokavaliota noudattavat söivät enemmän kalaa, lähituotettuja vihanneksia sekä täysjyvätuotteit ohrasta, rukiista ja kaurasta. Näiden lisäksi pohjoismainen ruokavalio sisältää tuoreita marjoja, rypsiöljyä, kausihedelmiä, juureksia ja palkokasveja.

Lähde: Daily Mail

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat