Valamo aloittaa viskin valmistuksen – luostariin Suomen suurin tislaamo

Valamon luostari aloittaa syksyllä viskin valmistuksen yhdessä ilomantsilaisen Hermannin Viinitilan kanssa. Vuosituotanto tulee olemaan 120 000 litraa. Viski valmistuu myyntiin kuitenkin vasta vuosien kuluttua.

Valamo ja Hermannin Viinitila Oy tekevät noin miljoonan euron investoinnin viskin valmistukseen. Tislaamo rakennetaan Valamoon, pullotuslinjat ja varastotilat Ilomantsiin Hermannin viinitilan tehtaalle.

Luostariviskiä vientiin saakka

Valamossa ryhdytään valmistamaan uutta Luostariviskiä, jolle haetaan uniikkituotteen tuotesuojaa.

- Valamoon tulee Suomen suurin viskitislaamo. Tuotanto on sen verran suurta, että aloitamme heti myös vientiponnistelut, kertoo Hermannin tuotannosta ja tuotekehityksestä vastaava Timo Kettunen.

Ensimmäiset pullot tulevat Alkon valikoimiin vuoden 2018 keväällä.

- Tähän tarvitaan vakavaraiset toimijat. Pääomaa sitoutuu pitkäksi aikaa, kun tuote saadaan markkinoille vasta vuosien kuluttua.

Munkit toivat viskin

Kettunen muistuttaa, että viski on tullut tunnetuiksi nimenomaan luostareiden ja munkkien kautta Skotlannista ja Irlannista.

- Viskin valmistus taisi olla vielä 1500-luvulle saakka luostareiden monopoli. Tiedetään, että noin 1000-luvulla munkit toivat tislauksen taidon Arabiasta Eurooppaan ja irlantilaiset munkit aloittivat ensimmäisinä nykyaikaisen viskin valmistamisen.

Suomessa parasta ohraa

Viskin tuotanto on Suomessa vähäistä. Valmistajia on vain muutamia, joista osa tislaa viskiä esimerkiksi vain oman ravintolan käyttöön. Viskin valmistukseen tarvittavaa mallasohraa viedään Suomesta ulkomaille.

- Suomesta saa hyvää ohraa ja ulkomailla onkin ihmetelty miksi täällä ei ole teollista viskin tislausta, Kettunen kertoo.

Toiminta työllistää luostarin mukaan kaksi vakituista työntekijää ympäri vuoden sekä kausiluontoisia tynnyrinpyörittäjiä.  

Lue myös:

    Uusimmat