Helsinkiläinen Seija, 64, jäi leskeksi lähes 30 vuotta sitten. Hänen mielenterveysongelmista kärsinyt miehensä kuoli oman käden kautta. Parikymmentä vuotta myöhemmin Seijaa kohtasi uusi suru. Silloin hän menetti tyttärensä.
– Tutustuin mieheeni vuonna 1980. Minulla oli silloin yksi tytär, ja pian mentyämme naimisiin, syntyi kaksi lisää, Seija aloittaa.
Noin vuoden päästä kuopuksen syntymästä alkoivat ongelmat. Seijan mies alkoi kärsiä kivuliaista selkävaivoista, joiden vuoksi hänet määrättiin varjoainekuvauksiin.
– En tiedä, tapahtuiko kuvauksissa jotakin, mutta sen jälkeen mieheni mieli alkoi järkkyä. Hänestä tuli vainoharhainen; hän kuvitteli esimerkiksi, että lapsillemme syötetään päiväkodissa huumeita, Seija kertoo.
Mies kuvitteli myös, että perhettä tarkkaillaan koko ajan, minkä vuoksi verhot piti pitää iltaisin ja öisin tiukasti kiinni. Seija joutui pelkäämään koko ajan, että mies tekee jotakin lapsille tai karkaa heidän kanssaan jonnekin pakoon kuvittelemiaan vainoajia.
– Pelkäsin, koska tiesin, että lapset ovat hyvin rakkaita miehelleni.
Noin puolen vuoden päästä harjojen alettua mies saatiin hoitoon Kellokosken sairaalaan.
– En ihan tarkkaan tiedä, miten siinä kävi, mutta joka tapauksessa hän asioi vakuutusyhtiössä ja sai jostakin syystä raivokohtauksen, jota selvittelemään jouduttiin kutsumaan poliisi. Sen jälkeen sain hänet hoitoon, mutta kotiin päästyään hän ei suostunut syömään lääkkeitään, ja entiset ongelmat jatkuivat, Seija selittää.
