Uusi liikenne- ja viestintäministeri Berner lupasi digiveroa alaspäin

Berner lupaa alennusta digiveroon 6:29

Uusi liikenne- ja viestintäviestintäministeri Anne Berner (kesk) lupasi digiveroon alennusta vieraillessaan MTV:n Huomenta Suomessa.

- Painopisteemme on digitaalisessa kehityksessä. Uskaltaisin luvata, että digiveron alentamiseen on pakko löytää ratkaisu. Olen valmis laittamaan itseni likoon sen puolesta, että EU:ssa tehdään töitä asian puolesta, ja myös kansallisesti katsotaan, mitä kaikkea voidaan tehdä, jotta asia saataisiin korjattua, Berner sanoi.

Hän ei kuitenkaan vielä ota kantaa siihen, painuuko digitaalisen median arvonlisävero nollaan.

Digitaalisista tilauksista maksetaan 24 prosentin arvonlisäveroa. Se on EU:n määräämä. Tilattavien lehtien arvonlisävero on Suomessa 10 prosenttia. 

Bernerin mukaan media huolehtii myös demokratiasta ja kulttuuriarvoista.

Ylen rahoitukseen uusi viestintäministeri ei vielä halunnut ottaa kantaa.

- Ylen rahoitusta pohtimaan asetaan - jälleen kerran - uusi työryhmä. En ole muodostanut vielä omaa mielipidettäni, koska en ole saanut vielä tilaisuutta kuulla kaikkia osapuolia.

Kuka korjaa tiemme?

Berner ei vastannut kysymykseen siitä, toteutetaanko liikenneverkoston korjaukset niin, että työllistävä vaikutus hyödyttää nimenomaan suomalaisia. Hän viittasi vain oikeudenmukaiseen kilpailuttamiseen.

Hallitusohjelmassa päätettiin laittaa 600 miljoonaa 3 vuoden aikana liikenneverkoston korjausvelan hoitamiseen.

Valtava talkootyö Lasten sairaalalle

Berner iloitsi Huomenta Suomessa myös huomisesta Live Aid -konsertista, jolla kerätään varoja Uusi Lastensairaala 2017 -keräykseen.

Konsertti toteutetaan kokonaan talkoovoimin. Tapahtuman talkoolaisina on pitkälti yli 1 000 henkilöä ja esiintyjinä 300 artistia. 

- Kaikki osallistujat antavat työpanoksensa ilmaiseksi. Lava on saatu lainaksi, dieseliä on saatu, kahvi talkooihmisille on saatu. Myös lipputulot menevät 100-prosenttisesti Lasten sairaalalle, Berner luetteli.

Kansalaiskeräys on jo ylittänyt tavoitteensa, 30 miljoonaa euroa, 4,5 miljoonalla. 

Talkoohenki Live Aid -konsertin moottorina 5:25





Lue myös:

    Uusimmat