Uusi älysormus korvaa salasanat ja luottokortit

Miltä kuulostaisi sormus, joka korvaa salasanasi, avaa autosi ovet ja toimii luottokorttinasi, ja on kaiken lisäksi vieläpä todella turvallinen? Token-niminen yhtiö on esitellyt Ring-älysormuksensa, joka tekee juurikin ne asiat, jotka edellä mainittiin.

Token Ring on sormus, johon on sisällytetty sormenjälkitunnistin, joten se toimii ainoastaan sen käyttäjän kanssa, joka sen on ottanut käyttöön. Vedenkestävässä sormuksessa on tuki Bluetooth-yhteydelle ja NFC:lle, joten se toimii maksuvälineenä lähimaksuja tukevissa maksupäätteissä, jotka ovat esimerkiksi Suomessa jo todella yleisiä. Tokeniin voi lisätä tällä hetkellä Visan ja Mastercardin luottokortteja. Kahden viikon akkukestollaan Token Ringiä ei tarvitse ihan joka päivä ladata.

Yhtiö esitteli tuotettaan Mashablelle. ”Halusimme tehdä tuotteen, joka parantaa ihmisten turvallisuutta. Tajusimme kuitenkin, etteivät kuluttajat halua käyttää sellaisia tuotteita, jotka vaikeuttavat elämäämme. Teimme turvallisen tuotteen, joka helpottaa elämäämme”, kertoo Tokenin perustajajäsen ja toimitusjohtaja Melanie Shapiro.

Bluetoothin ja NFC:n avulla Token Ringillä voi kirjautua esimerkiksi tietokoneelleen. Eleillä, vaikkapa napauttamalla pöytää kahdesti tietokoneen vieressä, voi avata tietokoneen lukituksen. Token DoorLockin avulla oman kotiovensa voi avata Token Ringillä. Myöhemmin myös auton ovien avaaminen onnistuu Token CarLockin ja Token Ringin kanssa.

Pankkikorttien lisäksi Token Ring korvaa julkisen liikenteen matkakortit ja Ring tuleekin toimimaan alkuun 50:ssä eri julkisen liikenteen palvelussa. Määrä tulee laajentumaan 80:een vuoden 2018 aikana. Älysormus voi toimia työpaikoilla kulkukorttinakin.

Token Ringin toimitukset aloitetaan tämän vuoden lopulla – alkuun tuotteen voi hankkia valitettavasti vain Yhdysvaltoihin. Yhtiö kuitenkin kertoo, että maailmanlaajuinen julkistus tapahtuu ”pian”. Token Ringin perusversio maksaa 249 dollaria ja erikoisversiot 50 dollaria enemmän. DoorLock- ja CarLock -lisävarusteet maksavat 100 dollaria.

Lue myös:

    Uusimmat