Uudet perhoslajit kotiutuneet Suomeen

Viime vuosikymmenen puolivälin jälkeen Suomeen on saapunut uusia lajeja Venäjän Karjalasta ja Suomenlahden yli Virosta. Suomessa tavataan kaikkiaan noin 2500 perhoslajia.

Suomeen on reilun kymmenen viime vuoden aikana ilmestynyt kymmenkunta uutta päiväperhoslajia.

Uudet lajit lentävät meille etelästä Suomenlahden yli ja kaakosta Karjalan Kannasta pitkin. Perhoset kulkevat kohti pohjoista ilmaston lämpenemisen vaikutuksesta, ja samalla jotkut arktisista lajeistamme ovat vaarassa menettää elintilansa.

Kansallista päiväperhosseurantaa johtavan Kimmo Saarisen mukaan koko Suomenniemen perhosmaailma on heittänyt häränpyllyä viime vuosien aikana.

- Esimerkiksi 1990-luvun alussa kaikki oli selkeää. Levinneisyydet olivat kiveen hakattuja, ja jos jostain tuli tieto ihmeellisestä havainnosta, se oli luultavasti väärä. Nyt en hämmästy enää mistään, kuvaa Saarinen.

Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestarin Jaakko Kullbergin mukaan uudet lajit menestyvät Suomessa mm. sen takia, että lumeton kausi on entistä pitempi.

Ilahduttavalla lajikirjon runsastumisella on myös varjopuolensa. Samalla kun uudet lajit leviävät yhä pohjoisemmaksi, joutuvat perinteisesti arktisella alueella asuvat perhoset ahtaalle, muistuttaa Saarinen.

- Meillä on yli kymmenen sellaista huikeaa pohjoista lajia, joille ei löydy pakopaikkaa, jos ilmasto vielä lämpenee, Kimmo Saarinen sanoo.

- Suolajistolle ilmaston lämpeneminen on ongelma, koska kuivia kesiä tulee entistä enemmän, museomestari Jaakko Kullberg kertoo.

Kuuma kesä auttaa tulokkaita

Ensimmäiset uudet lajit pitkään aikaan havaittiin viime vuosikymmenen puolivälissä. Hullu perhosvuosi oli 1999, jolloin Etelä-Suomeen ilmestyivät ensimmäiset karttaperhoset, kannussinisiivet ja etelänhopeatäplät. Kaikki lajit saavuttivat nopeasti jalansijaa ja kotiutuivat.

- Se oli lämmin kesä, ja tuulet olivat suotuisat. Virosta muuttanee taas uusi lajeja Suomeen, kunhan olosuhteet ovat otolliset, arvioi Saarinen.

Kaiken kaikkiaan Suomessa elää noin 2500 perhoslajia, joista 120 on päiväperhosia. Suurin osa päivälajeista on samoja kuin Virossa, jossa kuitenkin elää toistakymmentä sellaista lajia, joita ei Suomessa tavata. Mikä tahansa niistä voi olla seuraava Suomeen ilmestyvä uusi laji.

Päiväperhoslajeista matkalla Suomeen kirjoittivat toukokuun Suomen Luonto -lehdessä Kimmo Saarinen ja Hannu Aarnio.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat