Uskomaton tarina Ruotsista: kiekkoseura otti väärän lajin pelaajan mukaan lentokentältä – "Ajattelin että he vitsailevat kustannuksellani"

Ruotsalaisen jääkiekkoseuran Sörhaga/Alingsåsin kahdelle pelaajalle kävi viime sunnuntaina erikoinen sattumus, kun heille tarttui lentokentältä matkaan slovakialainen vahvistus, joka osoittautui loppujen lopuksi jääpalloilijaksi. Pelaaja tajusi sekaannuksen vasta pukukopissa.

Ruotsin kolmosdivisioonassa pelaava seura oli hankkinut riveihinsä slovakialaisen Martin Chonavecin, jota lähtivät Göteborgin Landvetterin lentokentältä hakemaan Alingsåsin pelaajat Erik Martinsson ja Alexander Gidebring.

Kaikki tuntui sujuvan hyvin, kun pelaajat löysivät slovakialaisen pelivarusteineen ja ottivat tämän kyytiinsä. Alingås Tidningin haastattelussa kaksikko myönsi kuitenkin pitäneensä pelaajaa hiukan vanhempana ja raskastekoisempana kuin olivat kuvitelleet.

Pelaaja myös halusi jutella ajomatkalla jääpallosta, mutta se ei tuntunut kiekkomiehiä haittaavan. He eivät tässä kohtaa tienneet, että kyseessä ei ollut seuraan hankittu Martin Chonavec, vaan Boråsin jääpallon ykkösdivariseuraan matkalla ollut Peter Benes.

– Aloin ihmetellä sitä jo autossa, ja kun tulimme jäähallille, kysyin, että missä jääpalloareena on? He katsoivat minua kysyvästi ja sanoivat, ettei täällä pelata jääpalloa, Benes kertoo SVT:lle.

– Ajattelin, että he varmaankin vitsailevat kustannuksellani, Benes jatkoi ajatellen, että joukkue oli vain hakemassa jäätuntumaa hallista.

Karu totuus paljastui hallilla

Suoraan ottelua varten hallille tuotua Benesia odotti pukukopissa järkytys.

– Sitten vasta tajusin, mitä oli tapahtunut. Silloin näin kaikki jääkiekkovarusteet ja ajattelin, että voi ei. Sanoin pojille, että nyt on jokin vialla, ja he kysyivät minulta, että kuka minä sitten olen.

– Nauroimme sille kaikki. Soitin agentilleni ja hän nauroi varmaan minuutin. Tällaista näkee elokuvissa, mutten koskaan uskonut, että niin voisi käydä todellisuudessa, Benes hämmästeli.

Tässä kohtaa Martinssonille ja Gidebringille tuli kiire takaisin lentokentälle hakemaan Martin Chonavec, joka heidän oli alun perin tarkoitus ottaa matkaansa. He soittivat myös Boråsin jääpalloseuran puheenjohtajalle Jonas Carlssonille.

– He sanoivat, että ”kuule, satuimme viemään sinun pelaajasi”. Minä hyppäsin autoon. tulin puoliväliin Alingsåsin ja otin hänet kyytiin, Carlsson selostaa.

– Nyt Peter on ainakin siellä, missä hänen pitikin, ja hän on virallisesti meidän, jääpallopomo nauraa.

Kiekkoseuran pelaajat puolestaan päivittivät Facebookiin paluumatkallaan, että nyt heillä on varmasti oikea pelaaja kyydissään.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja