"Useimpien onnistumisien taustalla on useita ratkeamisia"

Alkoholi ottaa ihmisestä niskalenkin yhteiskuntaluokasta ja taustasta huolimatta. Päihde- ja mielenterveyskuntoutusta tarjoava Sanaskoti antaa intensiivistä hoitoa niille, jotka eivät selviä pohjalta omin voimin ylös.

Ohjaaja Jarno Ikonen on nähnyt kouriintuntuvasti työnsä kautta, mitä alkoholi ihmiselle pahimmillaan tekee. Lohjalla sijaitsevan, ympärivuorokautista laitoshoitoa tarjoavan Sanaskodin asiakkaat ovat läpileikkaus suomalaisista laidasta laitaan.

− Meille tullaan paljon suoraan työelämästä. Tulijoissa on hyvinkin koulutettuja ihmisiä. Muun muassa opettajia on jonkin verran. Kun edessä on pitkä kesäloma, kuluneen kouluvuoden nollaaminen on monelle haaste, Ikonen kertoo.

Mitään tiettyä sosiaalista taustaa hoitolaitoksen asiakkailla ei kuitenkaan ole. Yhteistä heille on se, että alkoholiongelma on muodostunut jo huomattavan pahaksi. Monilla hoitoon saapuvilla alkoholisteilla on myös ongelmia lääkkeiden väärinkäytön kanssa.

− Toimintamme perustuu siihen, että kunta antaa asiakkaalle maksusitoumuksen. Meillä on 17 aloituspaikkaa, ja tulijoita on paljon.

Alkoholilla ei retostella

Sanaskoti hoitaa asiakkaitaan itse kehittämällään riippuvuudenhoito-ohjelmalla, joka kestää 15 viikkoa.

Kun kyse on alkoholiongelmaisesta asiakkaasta, hän ei saa ensimmäisen viikon aikana liikkua yksin minnekään. Sen jälkeen laitoksesta saa poistua ilmoittautumalla. Palatessa täytyy käydä puhallutettavana.

− Jokainen osallistuu kahdesti viikossa riippuvuudenhoitoryhmän tapaamisiin. Lisäksi järjestämme päivätoimintaa muun muassa käsitöiden ja liikunnan merkeissä. On tärkeää, että kuntoutujilla on mielekästä tekemistä ja että he saavat kokea onnistumisen elämyksiä, Ikonen kertoo.

Hoitojen ohella tärkeä merkitys on myös itse yhteisöllä. Vertaistuki ja jaetut kokemukset tukevat toipumista.

− Rajoituksemme sosiaalisen kanssakäymisen suhteen on kuitenkin se, ettei alkoholista keskustella tyyliin "mitä juotiin, kenen kanssa ja mitä silloin tapahtui".

Ratkeamisia tapahtuu

Sanaskodin asiakkaiden hoitoajat vaihtelevat yhdestä kuukaudesta kahteen vuoteen. Ratkeamisia tapahtuu, ja moni palaa hoitoon useamman kerran.

− Se ei ole mikään häpeä. Useimpien onnistumisien taustalla on useita ratkeamisia, Ikonen painottaa.

Hoidettavien joukossa on miehiä hieman naisia enemmän. Miesten kohdalla muun muassa avioero saattaa ajaa siihen pisteeseen, että päihteidenkäyttö karkaa käsistä.

Elämä jatkuu hoitojakson jälkeen, ja siksi lähipiirin tuki on ensiarvoisen tärkeä.

− Kun taustalla on tukevia läheisiä, mahdollisuudet toipua ovat paremmat, Ikonen tietää.

Studio55/Jenni Kokkonen

Tutustu Sanaskodin toimintaan tästä

Lue myös:

    Uusimmat