Yhdysvallat voitti Brasilian lentopallon Maailmanliigan finaalissa erin 3-1 sunnuntaina Italian Firenzessä.
Maailman rankingissa neljäntenä olevan USA:n voittolukemat ykkössijoitetusta Brasiliasta olivat 31-29, 21-25, 25-20, 25-23. Jenkkien toista Maailmanliigan mestaruutta todisti paikan päällä 9 000 fania. Ensimmäinen ykköstila on vuodelta 2008.
Yhdysvaltojen rynnistystä johti 24 pistettä kerännyt Taylor Sander ja pinnan vähemmän summannut Matt Anderson. Keskitorjuja David Lee oli myös ratkaisevassa osassa poimien seitsemän blokkia.
- Tämä on uskomatonta, en löydä sanoja. Olo on fantastinen. Olemme loistava joukkue ja pelaajamme ovat nuoria. Taylor Sander pelasi uskomattoman pelin. Hänen tyyppiset kaverit ovat tulevaisuus. Iltamme ei olisi voinut mennä paremmin, Lee tunnelmoi.
Miljoona dollaria eli vajaat 740 000 euroa palkintorahaa napanneesta USA:sta tuli neljäs maa, joka on pystynyt voittamaan Maailmanliigan useammin kuin kerran. Brasilia sai kakkossijasta noin 370 000 euroa. Aikaisemmin sunnuntaina Italia voitti Iranin pronssipelissä ja nappasi jo historiansa 15:nnen mitalin Maailmanliigassa.