USA:n erityislähettiläs Makedoniaan huomenna

Yhdysvaltain nimittämä erityislähettiläs saapuu Makedoniaan huomenna, Yhdysvaltain Makedonian-suurlähetystö ilmoitti. Tehtävään nimitetyn James Pardewin on määrä ryhtyä solmimaan rauhaa hallituksen ja albaanisissien välille. Pardew on Balkanin alueen asiantuntija.

Yhdysvaltain päätöstä kuvattiin merkiksi kasvavasta kansainvälisestä huolesta Makedonian suhteen. Maan pohjoisosassa on käyty taisteluja jo neljä kuukautta, ja tilanne on ajautunut lähes sisällissotaan. Yhdysvallat on valmis tarjoamaan logistista, lääketieteellistä ja valvonta-apua tukeakseen Naton suunnitelmaa albaanikapinallisten aseistariisumiseksi, kertoi Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja eilen.

Makedonian joukojen ja albaanikapinallisten väliset taistelut jatkuivat lauantaina. Makedonian armeijan edustajan mukaan albaanisissit hyökkäsivät armeijan tukikohtiin lähellä Kosovon pohjoista rajaa. Kapinalliset avasivat tulen Gajren kylästä ja armeijan joukot vastasivat tulitukseen.

(STT-AP-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat