Unohda nämä terveelliset tavat – ne eivät nimittäin ole tippaakaan terveellisiä!

Osa terveellisiksi luulemistasi tavoista saattavatkin todellisuudessa olla haitallisia – esimerkiksi hampaiden harjaaminen on hyväksi, mutta jos olet syönyt ennen hampaiden harjausta, tuletkin tehneeksi hampaillesi varsinaisen karhunpalveluksen.

Terveellisiksi luulemistasi tavoista voi todellisuudessa olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Tapa: Hampaiden harjaaminen aterian jälkeen

Hampaiden harjaaminen heti ruoan tai juoman nauttimisen jälkeen vahingoittaa kiillettä ja voi siten olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Odota vähintään puoli tuntia, ennen kuin harjaat hampaasi ruokailun jälkeen.

Tapa: Pitkään nukkuminen viikonloppuna

Pitkään nukkuminen viikonloppuaamuisin voi saada sinut tuntemaan itsesi entistäkin väsyneemmäksi, väittävät Houstonin yliopiston tutkijat. Heräämisajan rajut vaihtelut sekoittavat aivosoluja, jolloin sisäinen kello menee sekaisin.

Herää viikonloppuisin samoihin aikoihin kuin arkenakin, mutta ota iltapäivällä pienet nokoset, jos sinua väsyttää.

Tapa: Kananmunan keltuaisten välttäminen

Munankeltuainen on erinomainen luteiinin ja zeaksantiinin lähde. Ne ovat antioksidantteja, jotka suojaavat silmiä muun muassa ultraviolettisäteilyltä ja edistävät tarkkanäön säilymistä.

Connecticutin yliopiston tutkimusten mukaan myös kolesterolin pelkääminen on turhaa.Syö siis kananmunasi kokonaisena.

Tapa: Kofeiinittoman kahvin juominen

Kofeiiniton kahvi voi vaikuttaa terveelliseltä valinnalta, mutta Alabaman yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan naiset, jotka juovat sitä neljä kuppia päivässä tai enemmän, ovat kaksinkertaisessa vaarassa sairastua nivelreumaan.

Vaihda kahvi teehen, sillä saman tutkimuksen mukaan teetä juovilla on 61 prosenttia alhaisempi riski sairastua nivelreumaan.

Jos jatkat kofeiinittoman kahvin juomista, katso, että kahvi on valmistettu ilman kemikaaleja. Suomessa myydään muun muassa kofeiinittomia kahveja, joiden kyljessä lukee swiss water. Se kertoo kemikaalivapaasta valmistustavasta.

Tapa: Vitamiinipillerin ottaminen aamupalalla

Aamiainen voi tuntua sopivalta ajalta ottaa monivitamiinipilleri. Se ei kuitenkaan kannata, jos syöt kuitupitoisen aamiaisen.

Leseet estävät mineraalien imeytymistä. Mineraalien puute taas voi aiheuttaa päänsärkyjä, pidempiä nuhakuumeita ja pahempia PMS-oireita.Ota vitamiinitablettisi tuntia ennen aamiaista, niin vitamiinit ja mineraalit ehtivät imeytyä.

Muista kuitenkin, että Suomessa vain D-vitamiinilisää suositellaan myös virallisten tahojen osalta. Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio pitävät huolen myös vitamiinitarpeesta.

Tapa: Rasvan välttely

Noudatatko tiukkaa dieettiä, jossa syödään mahdollisimman vähän rasvaa? Se ei lole fiksua ja todennäköisesti näkyy ihosi ja hiustesi kunnossa. Teelusikallinen rasvaa jokaisella aterialla pienentää sydänsairauksien riskiä 25 prosentilla, sanovat tutkijat Connecticutin yliopistosta.

Jos haluat syödä terveellisemmin, jätä ruokavaliostasi pois valkoiset viljat ja sokeri, eli käytännössä esimerkiksi limonadi ja vaalea paahtoleipä syömättä. Korvaa nämä tyhjät kalorit hyvillä rasvoilla, kuten lorauksella oliiviöljyä, kalalla, pähkinöillä tai siemenillä, kehottavat tutkijat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat