Unet valmistavat kehoamme tulevaan – 6 karmaisevaa asiaa, joita et tiennyt painajaisista

Heräät keskellä yötä selkä hiessä sydän villisti tykyttäen. Meillä jokaisella on taatusti kokemuksia painajaisista, mutta tiedätkö, mistä nämä pahat unet oikein johtuvat? 

Joidenkin mielestä liian rasvainen ruoka tai kauhuelokuvien katsominen ennen nukkumaanmenoa lisäävät painajaisia. Todellisuudessa tutkijatkaan eivät tarkkaan tiedä, mistä painajaiset johtuvat. Nämä pahat unet ovat nimittäin hyvin henkilökohtaisia kokemuksia, joiden taustalta voi löytyä useitakin eri syitä.

Painajaisiin liittyy kuitenkin muutama, hieman karmivaltakin kuulostava seikka, jotka on onnistuttu todistamaan oikeiksi.

Painajaisia ei voida tulkita suoraan

Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että useimmat painajaiset johtuvat ahdistuksesta, mutta erittäin harvoin painajaisia tulkitsemalla voidaan suoraan kertoa, mikä asia meitä ahdistaa.

Tämän todistaa yhdysvaltalaistutkimus, jossa seurattiin 9/11 -iskujen ja painajaisten välistä yhteyttä. Vaikka useat henkilöt raportoivatkin painajaisten lisääntyneen iskujen jälkeen, painajaisunissa ei esiintynyt mitään iskuihin liittyviä asioita, kuten lentokoneita tai torneja. Ahdistavat asiat voivat siis muuttua unissamme hyvinkin erilaiseen muotoon.

Kukaan ei kuule huutoasi

Toisin kuin elokuvissa, painajaisten aikana et voi huutaa etkä liikkua. Näemme unia REM-unen aikana, jolloin suurin osa lihaksistamme halvaantuu. Ainoastaan hengitys ja silmiä liikuttavat lihakset pysyvät toiminnassa. Itse asiassa emme siis herää kauhuun painajaisen aikana, vaan vasta sen jälkeen. Tämä on yksi syy siihen, miksi moni meistä muistaa painajaiset muita unia selvemmin.

Naisilla on enemmän painajaisia kuin miehillä

Englantilaisen tutkijan AJ Marsdenin mukaan naiset näkevät enemmän painajaisia kuin miehet. Tämä johtuu siitä yksikertaisesta syystä, että tavallisesti naiset huolehtivat ja kärsivät ahdistuneisuudesta miehiä enemmän, jolloin stressi voi purkautua painajaisina. 

Sukupuolten eroja painajaisten määrissä ei kuitenkaan ole voitu tieteellisesti todistaa, sillä voi myös olla, että naiset vain puhuvat unistaan miehiä enemmän. Unet ovat myös hyvin subjektiivisia, jolloin painajainen voi olla toiselle vain omituinen uni. 

Unet ovat harjoitusta todellisuuteen

Unet ovat keino pitää aivomme toiminnassa muun kehon levätessä. Unien on myös todettu olevan aivojen keino ratkaista ongelmia ja käsitellä tunteita.

Vuonna 2007 toteutetun tutkimuksen mukaan painajaisten näkeminen voi olla meidän keinomme valmistautua mahdollisiin pelkoa aiheuttaviin tilanteisiin. Tutkimuksessa selvisi, että esimerkiksi tuoreet äidit näkivät hyvin usein painajaisia siitä, että heidän lapselleen tapahtuu jotain pahaa. Tämä heijastaa tutkijoiden mukaan äidin valppautta ja sitä, että hänen kehonsa on valmistautunut vauvan hoitamiseen.

Voit kontrolloida painajaisiasi

Unien hallitseminen on mahdollista, mutta useimmiten henkilö havahtaa välittömästi hereille uniin käsiksi päästyään. Tutkija Marsdenin mukaan painajaisia voi kontrolloida, mutta se vaatii paljon harjoitusta. Unien hallitsemisesta on kuitenkin todettu olevan apua henkilöille, jotka kärsivät toistuvista, traumaperäisistä painajaisista.

Painajaiset eivät ole kaikkein pahimpia unia

Unikauhuhäiriöt ovat monesti tavallista painajaista pelottavampi kokemus, sillä näitä nähdessään henkilö herää usein kauhun valtaamana henkeään haukkoen ja huutaen. Keskeisin ero painajaisten ja unikauhuhäiriöiden välillä on se, että ne tapahtuvat eri unen aikoina. Näemme painajaisia REM-unen vaiheessa, mutta kauhukokemukset tapahtuvat puolestaan syvän unen vaiheessa. Toisin kuin painajaisissa, unikauhuhäiriöissä henkilöä on mahdoton saada täysin hereille. Unikauhuhäiriöistä voi seurata myös lyhytkestoinen muistinmenetys.

Katso 3 vinkkiä parempaan uneen!

Lähde: Prevention

Lue myös:

    Uusimmat