Vanha, komea tammiovi oli päässyt hiukan haalistumaan. Kaupasta olisi tietysti saanut uuden, mutta olisiko yhtä kaunista? Jorma Öster halusi nähdä, olisiko mahdollista palauttaa 50 vuoden ikäiseen oveen sen alkuperäinen henki ja ilme. Kaupasta hankittiin kemikaaleja ja muutama työkalu, sepältä tilattiin uudet metalliosat ja kaveriksi kutsuttiin Remontti-Reiska.

Puhdistaminen oli tietysti ensimmäinen toimenpide. Puolen vuosisadan kuluessa oven pintaan oli ehtinyt pinttyä yhtä ja toista ajoittaisesta siistimisestä huolimatta. Ovi purettiin irrottamalla kaikki metalliosat ja pintalaudat sekä neljä kapeaa lasiruutua, jotka olivat aikoinaan jääneet tekijältä kittaamatta - ne kolisivat vaimeasti paikoillaan.
Tämäkin voitiin nyt korjata muun ohessa ja tiivistää paikalleen nykyajan konstein, eli silikonimassalla.
Irtonaiset laudat sekä rungon näkyviin jäävä osa hangattiin puhdistusaineella sekä teräsvillalla ja metalliharjalla. Pintaa käsiteltiin aina puolisen metriä kerrallaan ja kun kemikaali toimi hyvin, se oli sen jälkeen syytä pyyhkiä puhtaaksi. Muuten kostea, irrallinen lika olisi alkanut imeytyä takaisin puhtaaseen puuhun. Jäljelle jäävä aine haihtui nopeasti pois, joten pinta oli varsin pian valmis jatkokäsittelyyn.






