Uimahallien säännöt ovat suomalaisilla yleisesti ottaen hyvin hallussa, mutta toisinaan väärinymmärrykset aiheuttavat huvittaviakin tilanteita.
Oululaiset noudattavat uimahallissa mielellään sääntöjä, mutta väärinkäsityksiä sattuu silloin tällöin.
– Vääränlaisten shortsien eli ulkoshortsien käyttö aiheuttaa joskus ylimääräistä opastuksen tarvetta. Myös maahanmuuttajien erilainen kulttuuri tai uimahallikulttuurin puute aiheutti ennen tarvetta enemmälle opastukselle, mutta tämäkin asia alkaa olla pikkuhiljaa kunnossa, kertoo Jari Leviäkangas, Oulun kaupungin liikuntapalveluiden isännöitsijä.
Sopivat uima-asut aiheuttavat päänvaivaa muuallakin Suomessa.
– Silloin tällöin joudumme huomauttamaan asiakkaille, ettei uimapuvun alle kuulu pukea alushousuja, Hervannan uimahallista Tampereelta kerrotaan.
Myös Pyynikin uimahallissa pukeutumissäännöt ihmetyttävät asiakkaita.
– Monet eivät ymmärrä, miksei uimashortseissa saa tulla uimaan. Suuri osa ihmettelee tätä myös siksi, että urheiluliikkeissä asiakkaille on sanottu niiden kelpaavan uimahallissa uimiseen, hallista todetaan.
Yleinen välinpitämättömyys vaivaa
Tampereella on havaittu, etteivät säännöt aina kiinnosta asiakkaita.
– Suomalaiset kyllä tietävät hallien säännöt, mutta eivät niistä välttämättä välitä. Yleinen välinpitämättömyys vallitsee halleissakin, sanoo Tampereen kaupungin johtava liikunnanohjaaja Tuula Paavola.
Asiakkaat vetoavat toisinaan ajatukseen, jonka mukaan kaikki on sallittua, jos sitä ei ole erikseen kielletty.
– Esimerkiksi Tesoman hallissa asiakas tuli poreammeeseen väriaineet päässä ja oli hyvin närkästynyt, kun valvoja huomautti asiasta. Samoin naiset tulevat usein altaaseen täydessä meikissä, Paavola kertoo.
Peseytyminen ja uima-asut yleisimpiä ongelmia
Myös Espoossa uima-asuihin liittyvät säännöt aiheuttavat joskus väärinymmärryksiä.

