Uefa hylkäsi MyPan protestin
Euroopan jalkapalloliitto Uefa hylkäsi tiistaina Myllykosken Pallon viimeviikkoisesta Uefa-cupin Grasshoppers-ottelusta jättämän protestin.
MyPan vastalause koski tilannetta, jossa erotuomari Vitali Godolian hyväksyi ensin MyPan vapaapotkusta tekemän maalin, mutta hylkäsi sen muutaman minuutin pohdinnan jälkeen. Hylkäystä edelsi vastustajan voimakas protestointi ja erotuomarineuvottelu, jossa ottelun neljäs erotuomari oli isossa roolissa. Maali hylättiin siksi, että vapaapotku annettiin ennen erotuomarin lupaa.
Uefan päätöksen mukaan MyPan pelaaja alkoi tilanteessa juosta kohti palloa ennen kuin erotuomari oli antanut luvan vapaapotkun suorittamiselle, minkä takia maalin hylkääminen oli aiheellista. Uefa totesi kylläkin, että tuomarin vihellys ehti alkaa ennen kuin pallo lähti liikkeelle.
Tuomari menetteli Uefan päätöksen mukaan oikein. Tuomarilla oli oikeus muuttaa tuomionsa, koska peli ei ollut vielä ehtinyt jatkua.
MyPa hävisi sveitsiläiselle Grasshoppersille 0-3 ja menetti jatkopaikan yhteismaalein 1-4.
MyPalla on aikaa jättää vetoomus päätöksestä perjantain keskiyöhön asti.
(MTV3)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää