Työtön yksinhuoltaja ällistyi tarkistettuaan tilinsä saldon

Miltä tuntuu huomata omalla tilillä olevan 35 sentin sijasta 18 miljoonaa euroa?

Sen tietää Galwayn kreivikunnassa Irlannissa asuva Laura Hughes, 32.

– Melkein kuolin, kun näin tilin salon, hän kertoo.

Hughes oli tarkistanut tilinsä saldon keskiviikkoiltana, jolloin summa oli ollut 35 senttiä. Torstaiaamuna hän tarkisti tilinsä uudemman kerran ja luuli näkevänsä näkyjä, kun saldo olikin yli 18 miljoonaa euroa.

– Soitin heti perheelleni ja kerroin asiasta. Arvelin kyseessä olevan virheen.

Testimielessä Hughes siirsi miljoonatililtä 9 000 euroa toiselle tilille.

– Aloin tulla paniikkiin, kun huomasin siirron onnistuneen. Muut kehottivat minua karkaamaan ja tuhlaamaan koko roskan.

Mitä äkkirikastunut teki seuraavaksi?

"Miljonääri"-Hughes kävi koeajamassa vielä samana aamuna useamman auton. Kiikarissa oli uusi Nissan Micra. Hän kuitenkin aavisti, että autokaupoille ei sittenkään kannattaisi ryhtyä.

Ratkaisu oli oikea, sillä pankki jäädytti Hughesin tilin huomattuaan virheensä. Pankissa virhettä oli tutkailtu kauhulla.

Hughes oli jo ehtinyt ajatella, mitä kaikkea olisi ostanut rahoilla kahdelle pojalleen. Vaikka miljoonia ei lopulta tullutkaan, oli tapaus Hughesin mukaan "mukava päiväuni niin kauan kuin sitä kesti."

Jos Hughes olisi ehättänyt törsäämään rahoja, olisi hänen pitänyt maksaa jokainen euro takaisin pankille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat