Twitter on poistanut viimeisen parin kuukauden aikana valetilejä alustaltaan noin miljoonan tilin päivätahtia. Luvut paljasti The Washington Post, ja niistä uutisoivat muun muassa The Verge ja Cnet.
VIDEO: Valetilit vaivasivat myös suomalaisia presidenttiahdokkaita viime vaalien aikaan.
Twitter on alkanut toden teolla taistelemaan sen alustalla toimivia trolleja ja spämmitilejä vastaan. The Washington Postin raportin mukaan sosiaalisen median palvelu on poistanut 70 miljoonaa käyttäjätiliä viimeisen kahden kuukauden aikana.
Twitter-tilejä on poistettu kaksi kertaa enemmän touko-kesäkuussa kuin viime vuoden lokakuussa, jolloin Twitter kertoi sitoutuneensa poistamaan venäläisiä automaattisia bottitilejä.
Syksyllä paljastui, että Venäjä on pyrkinyt bottien jakaman väärän tiedon avulla vaikuttamaan Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Twitterissä näitä bottitilejä oli silloin noin 37 000.
