Yhdysvaltalaista juristia Mark Zuckerbergia ketuttaa. BBC:n mukaan miehen Facebook-tili on jäädytetty toistuvasti, sillä hänellä on sama nimi kuin Facebookin perustajalla.
Konkurssijuristi Zuckerberg on haastanut somejätti Metan oikeuteen, sillä Zuckerbergin mukaan hän on menettänyt tilin jäädytysten vuoksi tuloja.
Juristi kertoo ostaneensa Facebookista mainostilaa, jonka käyttö on mennyt harakoille tilin jäädyttämisten vuoksi.
Facebookin perusteluna tilin poistamiselle käytöstä on ollut "julkisuuden henkilönä esiintyminen".
Juristi kertoo menettäneensä tilinsä viidesti kahdeksan vuoden aikana, mikä on maksanut hänen arvionsa mukaan tuhansia dollareita. Indianassa toimiva asianajaja on tehnyt lakiuraa jo 38 vuoden ajan.
Facebookin perustaja Zuckerberg oli indianalaisjuristin uran alkuvaiheessa vasta vaippaiässä.
Paperit näytetty
Paikallismedia WTHR on nähnyt lisäksi lakimiehen ja Facebookin välistä yhteydenpitoa, jossa somejätti on syyttänyt miestä siitä, ettei hän ollut käyttänyt oikeaa nimeään.
