Twerkkaajatähti Tinze julkaisi paljonpuhuvat kuvat siitä, kuinka ihosairaus vaikuttaa hänen kasvoihinsa: "Vuosien ajan häpesin"

Twerkkaaja Tinze kertoo Instagramissa rehellisesti, millaista jälkeä atooppinen ihottuma on tehnyt hänen kasvoilleen.

Twerkkaaja Tia-Maria "Tinze" Sokka julkaisi Instagram-tilillään perjantaina hurjan näköisiä kuvia kasvoistaan. Hän kertoo kuvatekstissä kärsineensä koko elämänsä ajan atooppisesta ihottumasta ja tahtovansa näyttää seuraajilleen, mistä on kyse.

Tinze kertoo, että ihottuma alkoi kiusata häntä vain kahden vuoden ikäisenä ja hän on viettänyt lapsuudessaan myös useita öitä sairaalassa ja olleensa lukuisten lääkärien tutkittavana.

– Ihoni on äärimmäisen herkkä ja se turpoaa sattumanvaraisesti. Joskus se johtuu stressistä, joskus meikistä tai ruoasta, jolle en tiedä olevani allerginen ja useimmiten en edes tiedä, mistä turvotus johtuu, hän kertoo kirjoituksessaan.

Voit selata kuvia niiden päälle ilmestyvistä nuolista.

Tinze kertookin heränneensä useana aamuna niin, että hänen kasvonsa ja kehonsa iho on aivan punainen ja kuiva. Vaiva aiheuttaa myös kutinaa ja kipua, ja tämä on vaikuttanut myös naisen töihin.

– Olen joutunut järjestämään kuvauksia uusiksi, koska en ole voinut koskea kasvoihini tai avata silmiäni. Ja kuten sanoin, tämä on todella arvaamatonta. Yhtenä päivänä ihoni on täysin tasainen ja seuraavana päivänä – boom.

Päivityksellään hän kertoo tahtovansa rohkaista myös muita, jotka kärsivät pahoista iho-ongelmista ja allergioista – ja etenkin niiden mukanaan tuomasta epävarmuudesta.

– Vuosien ajan häpesin ihoani ja ihottumaani, ja yritin parhaani mukaan peitellä sitä. Nyt voin kuitenkin vihdoin sanoa, että se on osa minua ja olen silti oman elämäni kuningatar myös sellaisina päivinä, jolloin ihoni ei ole yhteistyökykyinen. Se on joskus helkkarin turhauttavaa, mutta rakastan silti ihoani ja vartaloani, Tinze muistuttaa.

Tinze nousi julkisuuteen vuonna 2015 voitettuaan historian ensimmäisen Suomen mestaruuden twerkkauksessa. Tämän jälkeen, ja myös tätä ennen, nainen on tehnyt vakaata ja pitkäjänteistä työtä tanssilajin uranuurtajana Suomessa ja tuonut lajiaan tutuksi myös Fitnesspäiväkirja 2020 -ohjelmassa.

Viime vuonna tanssija kiinnitettiin kaikessa hiljaisuudessa Universalin artistiksi ja vuoden 2020 kesällä ja syksyllä julkaistiin Tinzen kaksi ensimmäistä singleä, uusimpana lokakuun alussa julkaistu, Tinzen sanojen mukaan flirttaileva BaeBae yhteistyössä Jannika B:n ja Yayon kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat