Tutkimus: Yksinäisillä suurentunut vaara menehtyä sydän- ja verisuonitauteihin

Sosiaalinen eristyneisyys, vähäiset ihmiskontaktit ja yksinäisyys voivat altistaa sydän- ja verisuonitaudeille ja aivoverenkiertohäiriöille sekä niistä johtuville kuolemille, tuore tutkimuskatsaus vahvistaa. Muilta osin tutkimusnäyttö on epävarmempaa.

Yksinäiset ja sosiaalisesti eristyneet menehtyivät sydän- ja verisuonitautiin tai aivoverenkiertohäiriöön noin kolmanneksen todennäköisemmin kuin muut samanikäiset, tulokset osoittavat.

Myös monet muut sairaudet ja riskitekijät, kuten dementia, masennus ja korkea verenpaine, ovat heillä yleisempiä, mutta tutkimusnäyttö ei ole kovinkaan laadukasta eikä varmoja johtopäätöksiä voi tutkijoiden mielestä vetää.

Tutkijat kävivät läpi kaikki kansainvälisissä tietokannoissa julkaistut yksinäisyyttä ja sosiaalista eristyneisyyttä koskevat tutkimukset, mutta eivät löytäneet tehokkaita keinoja, joilla yksinäisyyden ja eristyneisyyden haittoja voisi pienentää. Yksinäisyys ja vähäiset ihmiskontaktit ovat suuri ongelma monissa maissa, ja haitat ovat todennäköisesti suurentuneet koronapandemian aikana.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä.

Copyright Duodecim 2022. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat