Tutkimus: Tämä tapa lisää riskiä sairastua rintasyöpään

Rintasyöpä näyttäisi kehittyvän todennäköisemmin naisille, jotka ovat tupakoineet ainakin kymmenen vuoden ajan ennen ensimmäistä raskauttaan. Havainto vahvistaa näyttöä rintasyövän ja tupakoinnin välisestä yhteydestä.

Tupakointi on yhdistetty rintasyöpään aiemminkin, mutta tutkimusten perusteella on jäänyt epäselväksi, miten suurelta osin vaikutukset johtuvat tupakasta, ja miten paljon alkoholinkäytöstä, altistuksen ajankohdasta ja mm. hormonaalisista seikoista.

Nyt julkaistut tulokset viittaavat tupakoinnin olevan rintasyöpäriski riippumatta alkoholinkäytöstä, mutta riski suurenee alkoholinkulutuksen kasvaessa. Myös tupakoinnin ajankohdalla on merkitystä. Suurimmassa sairastumisvaarassa olivat naiset, jotka olivat tupakoineet vähintään kymmenen vuoden ajan ennen ensimmäistä lastaan. Tupakointiin liittyvä sairastumisriski rajoittui ER-positiivisiin kasvaimiin.

Tutkijoiden tulokset perustuvat 14 tutkimuksen ja yli 900 000 naisen tietoihin. Naisista 36 000 oli sairastunut rintasyöpään.

Rintasyöpään sairastuu joka yhdeksäs suomalaisnainen, mikä tarkoittaa noin 5 000 sairastumista vuosittain. Rintasyövän riskiä suurentavat mm. varhainen kuukautisten alkaminen, myöhään alkaneet vaihdevuodet, lapsettomuus tai ensisynnytys yli 30-vuotiaana, ylipaino ja runsas alkoholinkäyttö. Yleensä ensimmäinen merkki sairastumisesta on rinnassa tuntuva useimmiten kivuton kyhmy. Rintasyövän ennuste on jatkuvasti parantunut taudin varhaisemman toteamisen sekä hoitomenetelmien kehittymisen myötä. Yli 90 prosenttia potilaista on elossa vielä viisi vuotta sairastumisesta.

Tutkimus julkaistiin International Journal of Epidemiology -lehdessä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat