Istumisen riskit vahvistuivat amerikkalaistutkimuksessa.
Liiallisen istumisen haittojen tiedetään olevan verrattavissa jopa tupakointiin ja ylipainoon. Istuminen onkin yhdistetty lukuisiin eri sairauksiin sekä esimerkiksi muistin heikentymiseen. Työelämä ja elämäntyyli voivat kuitenkin vaikeuttaa istumisen vähentämistä, vaikka riskit ovat tiedossa.
Tuoreen tutkimuksen perusteella osa päivän istumiseen käytetyistä minuuteista kannattaisi kuitenkin vaihtaa edes kevyeen liikkumiseen viimeistään nyt. Kattava tutkimus 8002 aikuisen elämäntavoista puhuu nimittäin karua kieltä istumisen seurauksista. Teksasin yliopiston tutkimuksen mukaan paljon istuvilla on 82 prosenttia suurempi riski kuolla syöpään, uutisoi muun muassa New York Post.
– Tämä on ensimmäinen tutkimus, joka osoittaa ehdottomasti vahvan yhteyden liikkumattomuuden ja syöpäkuoleman välillä, toteaa tutkimusta johtanut apulaisprofessori Susan Gilchrist Teksasin yliopiston syöpäkeskuksesta.
