Hyviä uutisia istumatyöläisille: Puolen tunnin nyrkkisääntö vähentää istumisen haittoja ja pidentää elämää

Koko työpäivää ei tarvitse – eikä ehkä edes kannata – tehdä seisten, kunhan muistaa tuoda aktiivisuutta passiiviseen päiväänsä säännöllisesti.

Paljon puhutun istumisen haitat ovat verrattavissa jopa tupakointiin ja ylipainoon. Istuminen on yhdistetty lukuisiin eri sairauksiin sekä esimerkiksi muistin heikentymiseen. Riskeistä huolimatta työelämä ja elämäntyyli voivat vaikeuttaa istumisen karsimista.

Tuore tutkimus on myönteinen uutinen niille, joiden on vaikeaa vähentää passiivista elämäntapaansa. Tutkimuksesta uutisoivat muiden muassa Science Daily- sekä Medical Xpress -sivustot.

Jo kevyt liikunta pienentää terveysriskejä

American Journal of Epidemiology -verkkojulkaisussa ilmestyneet tulokset viittaavat siihen, että jo puolen tunnin istumisen korvaaminen matalatehoisella liikunnalla pienentää riskiä ennenaikaiseen kuolemaan. Riski pieneni 17 prosentilla verrattuna pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti istuviin ihmisiin.

Liikunnan ei siis tarvitse olla hikijumppaa. Jo muutaman minuutin kävely tai taukojumppa vähentävät istumisen ei-toivottuja vaikutuksia, kunhan liikuntaa lisää päivään säännöllisesti puolen tunnin välein.

Matalatehoisen liikunnan vaihtaminen kovatempoisempaan liikuntaan kuitenkin pienensi aikaisen kuoleman riskiä enemmän, 35 prosentilla. Sykettä voi kohottaa vaikka portaita nousemalla tai nopeatempoisella taukojumpalla.

Enemmänkin saa liikkua

Tutkimukseen osallistui lähes 8000 keski-ikäistä yhdysvaltalaista, jotka olivat osallistuneet kansalliseen aivoinfarkteja käsittelevään tutkimukseen vuosina 2009–2013.

Koehenkilöt käyttivät aktiivisuusmittareita vähintään neljän päivän ajan, millä tutkijat selvittivät heidän fyysistä aktiivisuuttaan hereilläoloaikana. Tutkijat keräsivät tiedot osallistujien kuolleisuudesta vuonna 2017 ja käyttivät keräämänsä dataa arvioidakseen, kuinka fyysinen aktiivisuus vaikuttaa ennenaikaiseen kuolemaan.

Mikäli istumisen haittojen kumoutumisen haluaa varmistaa, on enemmän liikuntaa parempi. Aiemmassa tutkimuksessa istumisen haittojen on ajateltu kumoutuvan 60–75 minuutin päivittäisellä liikunnalla.

Lue myös:

    Uusimmat