Suomeen on luvassa yöpakkasia maan keskiosia myöten.
VIikonloppu alkaa syksyisen sateisessa säässä ja viileneminen on saanut luonnon vaihtamaan väritystään kohti ruskan värikkäitä sävyjä.
– Viikonloppu näyttää syksyyntyvältä. Lehdetkin sen jo kertovat, meteorologi Jenna Salminen toteaa.
Perjantai on lämpötilojen osalta vielä suhteellisen lämmin. Ukkos- ja sadekuuroja voi tulla osassa maata.
Lauantaina matalapaine väistyy Suomen itäpuolelle, mikä laskee lämpötiloja.
– Yön aikana pohjoisessa voi selkeillä alueilla olla pakkasta, Salminen summaa.
Myös päivät ovat selvästi viileämmät ja lämpötilat jäävät 10 ja 15 asteen välille koko maassa.
Sunnuntain osalta syksyiset sääolot leviävät etelämmäksi ja yölämpötilat voivat laskea pikkupakkaslukemiin Keski-Suomea myöten.
– Sunnuntai on syksyinen päivä maan keskiosaa myöten ja päivälämpötilatkin jäävät 10 asteen alapaolelle.
Lue myös: Jenna Salmiselta märkä syyskuun ennuste: Sateita viikko toisensa perään
Ensi viikko jatkuu syksyisenä
Ensi viikko käynnistyy raikkaassa säässä koko maassa.
– Maan keskivaiheille mahtuu vähän lämpenevää säätä, mutta pohjoisessa syksy voi lähteä kunnolla käyntiin, Salminen arvioi.
– Sisämaassa on öisin pakkaslukemia ja vähintäänkin hallaa, ja viikko käynnistyy hyvin raikkaassa säässä.
