Tutkimus: Kumppanin kädestä kiinni pitäminen lieventää jopa synnytyskipuja – tekee miehistä empaattisempia
Kumppanin kädestä kiinni pitäminen voi mahdollisesti lievittää kipua myös synnytyssalissa, kertoo perheaiheisiin artikkeleihin keskittynyt australialaismedia Kidspot.
Läheisyys ja kosketus vaikuttavat hyvällä tavalla parisuhteeseen. Esimerkiksi käsikkäin nukkumisen uskotaan luovan turvallisuuden tunteen parin välille.
On todettu, että useasti toistuvilla pienillä kosketuksilla ja läheisyydellä on hyviä vaikutuksia myös ihmisen hyvinvointiin: ne lisäävät kiintymyksen tunnetta ja lievittävät stressiä.
Oikeanlainen kosketus voi olla myös kipua lievittävä vaikutus – myös synnytyssalin puolella. Coloradon yliopiston tutkijoiden mukaan kosketus voi toimia eräänlaisena kipulääkkeenä tai kivun salpaajana.
– Tämä tutkimus havainnollistaa, miten suuri voima ja merkitys kosketuksella on, tutkimusta johtanut asiantuntija Pavel Goldstein kommentoi Medical Dailylle.
Goldstein alkoi tutkia asiaa sen jälkeen, kun oli todistanut kosketuksen kipua lieventävän vaikutuksen hyvin läheltä. Hän oli vaimonsa tukena, kun tämä synnytti. Kun Golstein otti vaimoaan kädestä kiinni, naisen kipu väheni välittömästi.
– Halusin testata ilmiötä myös laboratoriossa: voiko kipua todella lievittää kosketuksella, ja jos voi, niin miten.
Näin tutkimus tehtiin
Tutkimukseen osallistui 22, iältään 22–32-vuotiasta heteropariskuntaa, jotka olivat olleet yhdessä vähintään vuoden. Samalla, kun pariskunnan toiselle osapuolelle aiheutettiin lievää kipua, parit asetettiin eri etäisyyksille toisistaan.
Pariskunnat istuivat vierekkäin parin minuutin ajan, aluksi koskettamatta toisiaan ja sitten pitäen toisiaan kädestä. Lopulta pari erotettiin eri huoneisiin, ja heidän kehoissaan tapahtuvia reaktioita tarkkailtiin aivosähkökäyrälaitteiden avulla.
Tutkimustulokset tukivat Golsteinin aiempia havaintoja: kosketus todella lievensi kipua. Tutkimus osoitti, että kipu lieventyi keskimäärin 34 prosenttia tilanteessa, jossa pariskunnat olivat käsikkäin.
Miehet ovat empaattisempia kosketuksen voimasta
Tutkimus tuki myös vuonna 2017 tehtyä tutkimusta, jonka tulokset osoittivat, että pariskunnan sydämensykkeet synkronoituivat parin koskettaessa toisiaan – etenkin silloin, jos toinen koki kipua.
Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että mies muuttuu empaattisemmaksi saadessaan läheisyyttä. Tutkijat havaitsivat, että mitä enemmän mies koki empatiaa, sitä enemmän aivoaallot synkronisoituivat, ja siten kipu myös lievittyi.
Golstein muistuttaakin, että kosketuksella on tärkeä merkitys myös tunteiden ilmentämisessä.
– Saatat ilmaista empatiaa kumppanillesi, mutta kumppani ei välttämättä sisäistä sitä ilman kosketusta, tutkija huomauttaa.
Kosketuksen kivun lieventävää vaikutusta tulee jatkossa tutkia entistäkin laaja-alaisemmin. Coloradon yliopiston tutkimukseen osallistui ainoastaan heteropariskuntia, joten jatkossa on syytä ottaa huomioon myös muunlaiset pariskunnat.
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!
Lähde: Kidspot, Medical Daily, CU Boulder Today
Uusimmat
-
00:00
Expressen: Räjähdys Tukholmassa – pommiryhmä paikalla
-
22:43
Jättiläispandapari saapui tiistaina Kiinasta Washingtoniin
-
22:20
Kaksi pikaraitiovaunua törmäsi toisiinsa Helsingissä
-
22:18
Pikkuhuuhkajien valmentajalta jättivoiton jälkeen poikkeuksellinen viesti suomalaispelaajien vanhemmille: "Haluan heti sanoa"
-
22:04
Nyt puhuu Kylian Mbappén asianajaja – näin hän perustelee supertähden syyttömyyttä: "Tämä sulkee pois sen mahdollisuuden"
-
21:40
Ensitreffit-Jyrkin kuorsaus vei Jennin yöunet – vodcast: Ero vai eri makuuhuoneet?
-
21:17
Hizbollah uhkasi hyökätä kohteisiin ympäri Israelia
-
21:10
Times: Englanti teki historiallisen päävalmentajavalinnan
-
21:10
Janne Puhakan murhasta epäillyn ystävä VG:lle: "Olen pitänyt häntä hyvänä ja lämpimänä ihmisenä"
-
20:52
Upea nousu! Pikkuhuuhkajat eteni EM-jatkokarsintaan
-
20:44
Vain pieni osa EU-maiden palautuspäätöksistä saadaan pantua toimeen – tämä on suurin ongelma
-
20:22
Miksi Israel on alkanut tulittaa rauhanturvaajia? Tutkija: Lähi-idän tilanne kärjistyy entisestään lähiviikkoina
-
20:20
Expressen: Real Madridilla kriisikokous Kylian Mbappén raiskausepäilyn vuoksi – "He panikoivat"
-
20:00
Tällaisena ei ole Niina Lahtista nähty!
-
19:47
Eduskunnan verkkosivut toimivat taas
-
19:34
Pikkuhuuhkajille karmea takaisku ratkaisevassa EM-karsintaottelussa – helpottava kuitti tuli nopeasti
-
19:17
Mestiksessä hiljainen hetki Janne Puhakan muistolle
-
19:01
Maria Huntington oli matkalla Huomenta Suomen vieraaksi, kun tulikin yllättävä este: "Oli aika hurja yö"
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
Lataa lisää