Tutkimus: Jopa puolet maailman lapsista juo energiajuomia säännöllisesti – yhdessä pullossa voi olla yli 20 palaa sokeria

Energiajuomien käyttö yleistyy nuorten keskuudessa 3:05
KATSO MYÖS: Energiajuomien käyttö yleistyy, vaikka haitat ovat tiedossa. Tutkija kertoo, miten energiajuomailmiöön voitaisiin puuttua.

Lapset juovat energiajuomia jopa viikottain. Joissain tutkimuksissa lähes päivittäinen käyttö liitettiin terveyshaittoihin, mutta tutkimuksista ei voinut päätellä, mistä yhteydet johtuivat.

Tuoreen tutkimuskatsauksen perusteella mahdollisesti jopa puolet maailman lapsista juo energiajuomia viikoittain tai vähintään kerran kuukaudessa. Aiheesta tehdyt tutkimukset eivät kuitenkaan ole kovin laadukkaita, joten tuloksiin kannattaa suhtautua varauksella.

Tutkimuksessa analysoitiin 15 aikaisemman katsaustutkimuksen aineistoja ja tuloksia, ja niiden perusteella mahdollisesti lähes 70 prosenttia lapsista oli juonut energiajuomia edeltävän vuoden aikana ja noin 50 prosenttia viikoittain tai vähintään kerran kuukaudessa.

Nuorten energiajuomien käyttö on Suomessakin kasvussa, ja jo joka neljäs nuori juo energiajuomia viikoittain, paljasti taannoin Jyväskylän yliopiston tutkimus.

Tutkimuksissa laatuongelmia

Joissain tutkimuksissa energiajuomien lähes päivittäinen käyttö liitettiin terveyshaittoihin, mutta tutkimuksista ei voinut päätellä, mistä yhteydet johtuivat. Arviot myös vaihtelivat paljon ja monet tutkimukset olivat heikkolaatuisia.

Tämän vuoksi tuloksia ei tältä osin voi pitää kovin luotettavina ennen parempia lisätutkimuksia.

Runsas sokeristen juomien käyttäminen teininä ja aikuisena on kuitenkin yhteydessä kohonneeseen riskiin sairastua suolistosyöpään nuorella iällä.

Suomessa vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn mukaan noin 11 prosenttia peruskoulun 8.–9. luokan pojista ja 5 prosenttia tytöistä juo energiajuomia 3–5 päivänä viikossa ja 7 prosenttia pojista ja 3 prosenttia tytöistä lähes päivittäin. Eurooppalaiset lapset tutkitusti syövät liikaa sokeria.

Puolen litran pullossa yli 20 palaa sokeria

Energiajuomia pidetään haitallisina lapsille niiden sisältämän kofeiinin ja sokerin vuoksi. Yksi energiajuomatölkki vastaa kofeiinimäärältään noin kahta desilitraa kahvia. Sokeria siinä on 14 sokeripalan verran. Puolen litran pullossa sokeria on yli 20 palaa.

Tutkimus julkaistiin BMJ Open -lehdessä.

Katso myös: Ole tarkkana myös terveellisinä mainostettujen tuotteiden kanssa! Näin paljon välipalat voivat sisältää piilosokeria:

Ole tarkkana! Näin paljon välipalat sisältävät piilosokeria 3:26

Copyright 2022 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat