Susanna joi kaksi litraa energiajuomaa ja kahvit päälle – varoittaa suurkulutuksen seurauksista: "Käyttö pysähtyi kerrasta"
Vasta pelottavat oireet saivat kofeiiniin koukkuun jääneen Susannan luopumaan energiajuomista. Nyt hän kehottaa muita lopettamaan niiden juomisen ennen kuin käy huonosti.
Kymmenen vuotta sitten Susanna Peltoniemi kokeili ensimmäisen kerran energiajuomaa. Fibromyalgiaan käytetty lääke aiheutti öisin unettomuutta, eikä kolmen lapsen äiti jaksanut pyörittää arkea kahvin voimin.
Tuolloin vuonna 2011 kaupoissa oli myytävänä tunnetun energiajuomabrändin sokeritonta tuotetta, jossa oli sekä urheilu- että energiajuoman vaikutuksia. Juoma maistui Susannalle ja piti hereillä. Annosmäärät kasvoivat nopeasti, vain muutamassa viikossa.
Susanna joi vähintään yksi tai kaksi puolen litran energiajuomapulloa päivässä. Välillä juomaa kului vuorokauden aikana jopa neljä pullollista eli yhteensä kaksi litraa.
– Jotenkin tuli koko kroppa riippuvaiseksi energiajuomasta ja sitä oli pakko saada koko ajan lisää, nykyisin 38-vuotias Susanna muistelee.
Kofeiini aiheuttaa riippuvuutta
Kofeiini aiheuttaa elimistössä riippuvuutta, minkä vuoksi käytön lopettamisesta seuraa vieroitusoireita: päänsärkyä, ärtyisyyttä, voimattomuutta ja väsymystä. Kofeiini voi myös aiheuttaa unihäiriöitä.
Susanna ei pystynyt lopettamaan energiajuomien käyttöä, vaikka unettomuutta aiheuttanut lääkitys lopetettiin.
Jos energiajuomaa ei saanut, seurasi ärtymystä, pääsärkyä ja pahoinvointia. Tarve energiajuomalle oli niin kova, että mikäli sitä ei kyläkaupasta saanut, Pudasjärven Syötteellä asuva Susanna ajoi 35 kilometrin päähän isompaan kauppaan juomaa hakemaan.
Energiajuomien suurkulutus oli iso rahareikä. Mikäli tilillä ei ollut varaa pulloon, Susanna lainasi rahat jostain muualta sen saadakseen.
Perhe ja ystävät huolestuivat jatkuvasta energiajuomien lipittämisestä, mikä lähinnä ärsytti Susannaa. Hän ymmärsi riippuvuutensa haitallisuuden vasta, kun pelottavat oireet löivät vasten kasvoja.
– Käyttö pysähtyi kerrasta, kun oli sydän räjähtää.
Kofeiinin yliannostus johti pelottaviin oireisiin
Sitä iltaa edeltävänä päivänä Susanna oli juonut neljä puolen litran pullollista energiajuomaa ja kahvit päälle.
Ennen nukkumaanmenoa hän huomasi sydämensä tykyttävän. Huimasi ja koko keho tärisi. Olo oli kuumeinen. Susanna muistaa kärsineensä myös ihottumasta, hengenahdistuksesta ja oksentelusta. Sitten taju lähti.
Energiajuomiin lisätty kofeiini voi suurina määrinä aiheuttaa kofeiinimyrkytyksen, joskin tapaukset ovat harvinaisia. Kofeiinimyrkytyksen oireita ovat levottomuus, pahoinvointi, vapina, sydämentykytys ja hermostuneisuus. Vaikeissa tapauksissa ilmaantuu myös kouristuksia, Terveyskirjasto kertoo.
Kofeiinin sietokyky on yksilöllinen ominaisuus ja tottumiskysymys, kertoo erikoistutkija Susanna Raulio Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Terveyskirjaston mukaan aikuisilla myrkytysoireita voi alkaa esiintyä, kun kofeiinin päiväsaanti ylittää 600 milligrammaa. Lapsilla jo melko pieni annos kofeiinia voi aiheuttaa haittavaikutuksia.
Neljässä puolen litran pullollisessa energiajuomaa on noin 640 milligrammaa kofeiinia ja yhdessä kahvikupillisessa jopa 100 milligrammaa kofeiinia tähän päälle. Lisäksi energiajuomissa on kofeiinin vaikutuksia tehostavia tauriinia ja glukurolaktonia.
Aspartaami aiheuttaa harvoin oireita
Sokerittomissa energiajuomissa on usein myös aspartaamia, jonka Susanna epäilee osaltaan vaikuttaneen sairauskohtaukseen.
Aspartaamin hajotessa elimistössä vapautuu fenyylialaniinia. Aspartaamin korkein hyväksyttävä päiväsaanti on 40 mg painokiloa kohden päivässä. Jotta turvallisen saannin raja tulisi täyteen, pitäisi aspartaamilla makeutettua juomaa juoda vähintään neljä litraa päivässä.
Oma lukunsa ovat harvinaisesta perinnöllisestä taudista, fenyyliketonuriasta, kärsivät henkilöt, joiden elimistö ei pysty käsittelemään kyseistä aminohappoa. He eivät pysty syömään edes fenyylialaniinia sisältäviä banaaneja.
Joissain kokeissa aspartaamin on havaittu laskevan hemoglobiinitasoja, kun eläimille on syötetty hyvin suuria määriä aspartaamia kuukausien ja vuosien ajan, kertoo erikoistutkija Johanna Suomi Ruokavirastosta. Alhainen hemoglobiini voi aiheuttaa esimerkiksi voimattomuutta, sydämentykytystä, hapenpuutetta ja päänsärkyä.
Suomi kuitenkin huomauttaa, että eläinkokeiden annokset ovat olleet yli satakertaa suurempia kuin mitä ihminen saa ruoastaan eikä yksittäisen suuren kerta-annoksen tiedetä vaikuttavan hemoglobiinitasoihin.
Energiajuomat jäivät kohtauksen jälkeen
Onneksi kotiin hälytetyt ensihoitajat saivat Susannan kuntoon. Hän päätti toipua kohtauksesta kotona. Muutaman päivän ajan Susanna oli "tosi huonossa kunnossa".
Kohtauksesta toivuttuaan hän päätti unohtaa energiajuomat tyystin, vaikka aamulla pullo oli pitkään ensimmäisenä mielessä. Vieroitusoireet, kuten huonovointisuus, kova päänsärky ja keskittymisvaikeudet, jatkuivat noin viikon.
Susanna onnistui kuitenkin pääsemään irti energiajuomista eikä ole tuon pysäyttävän illan jälkeen koskenut niihin. Hän siirtyi kohtauksen jälkeen hiljalleen takaisin kahviin, mutta sitäkään hän ei montaa kuppia päivässä juo.
"Kannattaa lopettaa ennen kuin käy huonosti"
Energiajuomat ja kahvi eivät ole ainoita kofeiinin lähteitä. Myös esimerkiksi kolajuomissa, tummassa suklaassa ja teessä on kofeiinia. Ravitsemuksen kannalta kannattaakin kiinnittää huomiota kofeiinin kokonaissaantiin.
Myös aspartaamia saa muualta kuin sokerittomista juomista. Aspartaamia sisältävissä tuotteissa pitää olla merkintä "sisältää fenyylialaniinin lähteen".
Energiajuomiin tykästyneille Susannalla on selkeä viesti.
– Kannattaa lopettaa se aika nopeasti ennen kuin käy huonosti.
Etenkään lasten ja nuorten ei tulisi energiajuomia käyttää, sillä heidän elimistönsä reagoi kofeiiniin aikuisia voimakkaammin. Susanna onkin iloinen, että hänen yläkouluikäinen lapsensa on todennut energiajuoman maistuvan pahalta.
Lue myös: Onko suvussasi tätä salakavalaa tautia? Varo juomasta liikaa kahvia – kolminkertaistaa riskin
Osittaislähde: Terveyskirjasto
Uusimmat
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
21:39
Salwan Momika suunnitteli jälleen Koraanin polttoa Ruotsissa – poliisi kielsi turvallisuussyihin vedoten
-
21:34
Ulosajetun Lukko-tähden kielenkäytöstä uutta tietoa
-
21:29
SM-liiga-ottelussa poikkeuksellinen kohu – nyt puhuu huutelun kohteeksi joutunut pelaaja: "Kannattaa miettiä, mitä sanoo"
-
21:20
"Aivan käsittämätöntä!" – Mestiksessä taottiin ällistyttävät lukemat jo ensiminuuteilla
-
21:11
Jokerit viritti uljaan kirin – yleisö huusi viime minuuttien alivoimamaalille
-
21:02
Laskuvarjohyppääjä laskeutui vauhdilla yksisarvisen päälle – riskialtis suoritus videolle
-
20:56
Helmareilta hämmästyttävä murskanäytös
-
20:53
Räjähdys golfpallotehtaalla – yli 80 loukkaantunut Taiwanissa
-
20:47
Mikä maltti! Kokenut hyökkääjä iski SM-liigassa 13 vuoden tauon jälkeen – Ilveksen Pelicans-piina jatkuu
-
20:47
Ainakin yksi kuoli ja 15 haavoittui Venäjän ohjusiskussa – MTV seuraa sotaa
-
20:45
Pekka Toveri: Venäjän on pakko kysyä, "onko Krim tärkeämpi kuin Moskova?"
-
20:24
Veikkausliigan suursensaatio lähellä häkellyttävää temppua
-
20:24
Kuningas Charlesin mielenosoitusten vuoksi lykkääntynyt valtionvierailu toteutui – näitä teemoja hän peräänkuulutti Ranskassa
-
20:15
Näin luodaan tunnelmaa – huima näky Jokerien fanipäädystä
-
20:11
Pelkkä myytti! Vastakohdat eivät rakkaudessa viehätäkään, kertoo tutkimus
-
20:10
Pelicans-hyökkääjän ovela temppu ei onnistunut – videotarkistuksesta armoton tuomio
-
Lataa lisää