Energiajuomien suurkulutuksella järkyttävät seuraukset 21-vuotiaalle – "Aivan liian helposti nuorten saatavilla"
Runsas energiajuomien käyttö aiheutti nuorelle miehelle sydänlihassairauden, josta hän ei välttämättä tule koskaan toipumaan. Tapauksesta uutisoi muiden muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Brittilääkärit kertovat BMJ Case Reports -julkaisussa 21-vuotiaasta miehestä, joka sairastui kardiomyopatiaan eli sydänlihassairauteen todennäköisesti energiajuomien kittaamisen vuoksi.
Potilas hakeutui hoitoon kärsittyään kuukausia hengenahdistuksesta ja huonovointisuudesta. Mies oli laihtunut ja hänen vatsansa oli turvonnut. Toisinaan hänellä oli ruoansulatusongelmia, vapinaoireita sekä sydämen tykytystä.
Oireiden vuoksi mies oli joutunut keskeyttämään yliopisto-opintonsa.
Mies kertoi lääkäreille juoneensa säännöllisesti energiajuomia. Keskimäärin hän oli juonut neljä puolen litran tölkkiä päivässä noin kahden vuoden ajan. Hän kärsi usein pahasta päänsärystä, jos ei saanut energiajuomaa.
Lääkärit totesivat, että potilas kärsi munuaisten vajaatoiminnasta sekä sydäntä laajentavasta sydänlihassairaudesta. Runsas kofeiinin ja muiden energiajuomien sisältämien ainesosien runsas saanti oli todennäköisesti syy miehen sairastumiseen, sillä muita altistavia tekijöitä ei löytynyt.
Energiajuomien haittavaikutukset
Energiajuomien runsas käyttö ei ole harmitonta. Runsas kofeiinin saanti voi aiheuttaa unihäiriöitä, vapinaa, kiihtyneisyyttä, ärtyneisyyttä ja levottomuutta. Energiajuomien sisältämä tauriini ja glukurolaktoni tehostavat kofeiinin toimintaa.
Lisäksi energiajuomissa on paljon sokeria ja happoja, jotka lisäävät hampaiden reikiintymistä, lihavuutta sekä altistavat sairauksille.
Tapausraportin kirjoittaneet brittilääkärit ovat huolissaan energiajuomien myrkyllisistä vaikutuksista sydänterveyteen. Runsaasti kofeiinia sisältävät juomat nostavat verenpainetta ja voivat aiheuttaa rytmihäiriöitä. Pitkään jatkuessaan vaikutukset voivat johtaa sydämen vajaatoimintaan.
Sydäntä laajentava sydänlihassairaus eli dilatoiva kardiomyopatia, johon 21-vuotias potilas sairastui, tarkoittaa nimensä mukaisesti sydämen laajenemista. Usein tästä seuraa sydämen vajaatoiminta, kertoo Terveyskirjasto.
Sairastunutta sydänlihasta ei pystytä yleensä parantamaan, mutta sairauden eteneminen voidaan pysäyttää ja oireita lievittää lääkehoidolla.
Sairastuneelta tärkeä viesti
Potilas pääsi sairaalasta 58 päivää jatkuneen hoidon jälkeen. Osan aikaa hän oli ollut teho-osastolla.
Yhdeksän kuukauden kuluttua potilaan sydän toimi jo paremmin, joskin edelleen hieman heikentyneellä teholla. Lääkärit eivät pysty ennustamaan, tuleeko mies toipumaan täysin vai sairastuuko hän uudelleen.
Nimettömänä pysyvä mies luonnehtii sairastumistaan traumaattiseksi ja pelottavaksi.
– Mielestäni energiajuomista ja niiden sisältämien ainesosien vaikutuksesta pitäisi olla enemmän tietoisuutta. Uskon, että ne ovat hyvin addiktoivia ja aivan liian helposti nuorten lasten saatavilla, potilas sanoo tapausraportin mukaan.
Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittaa, etteivät kaupat myisi energiajuomia alle 15-vuotiaille. Lisäksi kofeiinipitoisissa elintarvikkeissa on oltava varoitusmerkintä.
Lähteet: BMJ Case Reports, BBC, Terveyskirjasto 1 & 2
Uusimmat
-
10:25
Taksikuskikonkari Matti kehuu MTV:lle pikkujouluasiakkaiden nykykuntoa – yksi alan lieveilmiö tympii: "Asiakkaat eivät uskalla mennä kyytiin sieltä"
-
10:11
Erika Vikman jakoi somessa saamiaan törkykommentteja: "Toivon, että joku voisi peilata ajatteluaan"
-
09:58
Naisen hätäabortti estettiin oikeusministerin vaatimuksesta – sikiö oli jo eloton
-
09:46
Makutestissä kaupan riisipuurot – suosikki yllätti totaalisesti: "Halvallakin voi saada hyvää"
-
09:27
Henkilöauton peili osui, pyöräilijä sairaalaan Forssassa
-
09:15
NHL:n pelaajayhdistykseltä tunnustus Mikael Granlundille – Pittsburgh-luotsi mieltyi KalPan kasvattiin: "Hänessä on paljon potentiaalia"
-
09:13
Taloudellista väkivaltaa tunnistetaan yhä huonosti
-
09:01
Anne Kukkohovin on vaikea avautua vakavalle suhteelle: "En deittailisi itseäni"
-
08:58
Valkoisen talon neuvonantaja: Washington varma, että Pohjois-Korea toimittaa aseita Venäjälle – MTV seuraa sotaa
-
08:53
"Suurempi kuin Lontoon metroverkko" – Gazan tunneliverkostot ovat Hamasin hallitsema alamaailma
-
08:33
Ruotsalainen jääkiekkoväki järjestäytyy auttamaan halvaantunutta Sanni Hakalaa
-
08:33
Voiko terapiassa epäonnistua? Psykoterapeutti kertoo, milloin hoito menee pieleen
-
08:18
Miro Heiskanen paljastaa hätkähdyttävän tapansa – poikkeustapaus NHL-tähtien joukossa
-
08:15
"Rikoshyöty oli 2,2 miljoonaa euroa" – tällaista on rikollisen hyvä taide, jota voi hämmästellä suomalaismuseossa
-
07:32
Menopaussi ei ole "vanhojen ihmisten ongelma" – näin tunnistat oireet, jotka voivat alkaa jo nelikymppisenä
-
07:28
Suomalaisten tehoilta siivitti Floridan voittoon NHL:ssä – Patrik Laine sivussa
-
07:27
Teemu Selänteen pokka pettää uutuusdokumentissa – taustalla arka asia: "Mua hävetti"
-
07:13
Näyttelijä Ryan O’Neal on kuollut
-
07:12
Kokaviljelijä piinasi Miisa Nuorgamia hirveillä viesteillä – uhkaili pistävänsä palkkatappajat tämän lapsen perään
-
07:00
Luukku 9: Toimittaja tarjoutui leikkaamaan Frederikin hiukset – näin tähtiartisti reagoi
-
Lataa lisää