Tutkimus: Apollo 17 -laskeutuja aiheuttanut Kuussa erikoisen ilmiön

Tuoreen tutkimuksen mukaan Kuun pinnalle jääneen Apollo 17 -lennon hylätty laskeutuja saattaa aiheuttaa pieniä järistyksiä.

Apollo 17 laskeutujan läheisyyteen jätettiin aikoinaan lennon yhteydessä kuunjäristyksiä rekisteröivä laite. Tutkijat onnistuivat havaitsemaan vanhasta tutkimusaineistosta tekoälyn avulla aiemmin havaitsematta jäänyttä värähtelyä. Aiheesta uutisoi uutiskanava CNN.

Nasan rahoittaman tutkimuksen mukaan Kuussa tapahtuvat suuret lämpötilavaihtelut saattavat saada hylätyn laskeutujan rakenteet supistumaan ja laajenemaan siten, että siitä aiheutuu värähtelyä Kuun pinnalle. 

Tutkimuksessa huomautetaan, että samaan tapaan myös koko Kuun pinta laajenee ja supistuu lämpötilaerojen takia. Laskeutujan aiheuttama värähtely on hyvin pientä ja vaaratonta, eikä ihminen havaitsisi sitä Kuussa seisoskellessaan.

Tutkimus on julkaistu  Journal of Geophysical Research: Planets -julkaisussa. 

Lue myös:

    Uusimmat