Noin 500 vatsatautitartuntaa aiheuttaneen epidemian tarkempi syy on edelleen avoinna.
Tartunnan aiheuttaja on ehdottomasti saatava selville, painottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava tutkija Ilkka Miettinen.
- Epidemia on sekä yllättävä että poikkeuksellinen. On saatava selville, mitä tästä voidaan ja pitää oppia. Asiaa ei saa unohtaa tai ohittaa olankohautuksella, THL:n vesi- ja terveysyksikön johtaja sanoo.
Miettinen otaksuu, että tartuntoja tulee tietoon vielä lisää lähiaikoina.
- Näitä näyttää putkahtavan esiin siellä täällä. Pelkään, että tartuntoja tulee lisää ja myös muualla kuin Tampereen seudulla.
Vatsataudin syyksi on epäilty uimaveden norovirusta, joka on lähtöisin ihmisen - otaksuttavasti lasten - ulosteesta.
Tampereen noin 450 tartunnan syy on auki, mutta Oulusta tiistaina otetuista vesinäytteistä on löytynyt sekä noro- että adenoviruksia. Myös adenovirus viittaa ulosteperäiseen tartuntaan.
- Osaltaan epidemia liittyy varmasti helleaaltoon. Vesien lämpeneminen on voinut muuttaa ihmisten käyttäytymistä. Se on ainakin lisännyt uimavesien käyttöastetta, Miettinen lisää.
