Tuomari määräsi Wikileaks-vuotaja Assangen saapumaan henkilökohtaisesti oikeuteen

Julian Assange pidätettiin Lontoossa 2:12
Katso video: Wikileaksin Julian Assange pidätettiin huhtikuussa.

Vuotosivusto Wikileaksin perustaja Julian Assange, 48, määrättiin perjantaina saapumaan henkilökohtaisesti paikalle seuraavaan oikeuden istuntoon runsaan viikon päästä.

Belmarshin vankilassa Lontoon lounaisosassa vajaan vuoden tuomiotaan suorittava Assange on tähän saakka osallistunut istuntoihin videolinkin välityksellä.

Assangen luovuttamisesta Britanniasta Yhdysvaltoihin aloitetaan pääkäsittely 25. helmikuuta. Siellä häntä vastaan on nostettu parikymmentä syytettä, joista voi seurata jopa 175 vuoden vankeustuomio. Myös Ruotsissa pohditaan Assangen kuulemista vuodelta 2010 juurensa juontavan raiskausepäilyn vuoksi.

Assange on edellisissä kuulemisissa toistuvasti pyytänyt päästä vapaaksi takuita vastaan. Assange vietti vuosia Ecuadorin Lontoon-suurlähetystössä ennen kuin Ecuador yllättäen perui hänen turvapaikkansa huhtikuussa, ja Assange pidätettiin.

Lue myös:

    Uusimmat