Tukes: Vantaan parveketurmasta ollut ennenaikaisia tulkintoja julkisuudessa

Vantaan Tikkurilan parveketurmasta on ollut ennenaikaisia tulkintoja julkisuudessa, sanoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.

Ihminen kuoli pudottuaan kerrostalon seitsemännestä kerroksesta, kun parvekkeen lasinen kaiderakenne petti. Turma tapahtui aamuyöllä 2. maaliskuuta.

Tukesin mukaan parvekkeen kaiderakenteiden testaukset ovat kesken, ja niiden vaatimuksenmukaisuudesta voidaan kertoa tarkemmin vasta testausten valmistuttua. Tukes odottaa tulosten valmistuvan maaliskuun loppuun mennessä.

Aiemmin tällä viikolla Iltalehti uutisoi Tukesilta saamiinsa tietoihin viitaten, että Tikkurilassa pettänyt parvekekaide ei ollut lainmukainen.

Parveketurman tutkinnasta vastaa poliisi. Asiassa ei epäillä rikosta, vaan tapausta tutkitaan kuolemansyyntutkintana.

Rakennustuotteita valvovan Tukesin roolina on selvittää kaiderakenteiden osuus tapahtumiin. Tukes ei valvo rakentamista tai rakennusten suunnittelua.

Kaiderakenne syynätään tarkkaan

Tukesin mukaan sen selvityksissä tutkitaan, täyttääkö parvekkeen kaiderakenne sitä koskevat vaatimukset.

– Kaiteen rakennesuunnitelmista teetetään vertailulaskelma, jonka tarkoituksena on selvittää, onko kaiderakenne suunniteltu tuotetta koskevien laskentamenetelmien ja ohjeiden mukaisesti, kertoo Tukesin ylitarkastaja Petri Kulmala tiedotteessa.

– Mallinnuksen avulla selvitetään, miten kyseinen kaiderakenne kestää kuormia ja mikä lasin paksuuden pitäisi olla, jotta se täyttää kyseisessä kohteessa sille asetetut vaatimukset.

Lisäksi vastaavan tyyppiselle alumiinilasikaiteelle tehdään testauslaboratoriossa iskunkestävyyskoe. Siinä tarkastellaan näytteiksi otettujen lasien kestävyyttä ja lasien kiinnitystä alumiinikaiderunkoon.

Lehtitietojen mukaan onnettomuudessa kuollut oli nuori nainen. Helsingin Sanomien mukaan nainen asui kyseisessä kerrostalossa, mutta ei pudonnut oman asuntonsa, vaan ystävänsä asunnon parvekkeelta.

Kerrostalo, jossa onnettomuus tapahtui, on valmistunut lokakuussa 2020. Poliisi ja rakennusvalvonta laittoivat parvekkeet käyttökieltoon onnettomuuden jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat