Traaginen loppu lomalle: Salama tappoi veljekset Pohjois-Karjalassa – miehet löydettiin elottomina saunan edestä

Pohjois-Karjalan Juuassa kaksi miestä on kuollut todennäköisesti salaman iskuun, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Poliisille hälytys tehtiin tänään illlalla seitsemän aikoihin.

Eteläsuomalaiset veljekset olivat tulleet viettämään lomaansa mökille Juukaan. Paikalla olleen siskon mukaan miehet olivat yhdessä lähteneet saunan lämmitykseen.

Jonkin ajan kuluttua ulkoa oli kuulunut pamaus, jonka seurauksena sisar oli mennyt ulos katsomaan, mitä oli tapahtunut.

Sisaren järkytykseksi molemmat veljeksistä olivat maanneet elottomina saunan edustalla.

Railo puussa paljasti

Saunan vieressä kasvaneessa korkeassa kuusessa oli poliisin mukaan havaittavissa railo.

Epäilyksenä on, että puuhun iskeneen salaman sähkövirta aiheutti kuolemat. Maa oli tapahtumahetkellä ollut kostea.

Paikalle hälytettiin ambulanssi, mutta miehet todettiin menehtyneiksi tapahtumapaikalla. Tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta ja sitä tutkitaan kuolemansyyn selvittämisenä.

Ukkosia enemmän kahdessa päivässä kuin keskimäärin elokuussa

Juuan ylitse on kulkenut alkuillasta voimakas ukkoskuuro. 

MTV:n meteorologin Miina Mannisen mukaan maasalamoita nähtiin eilen ja tänään yhteensä enemmän kuin elokuussa keskimäärin. Eilen taivaalta iski kaiken kaikkiaan 27 000 salamaa ja tänään päästään todennäköisesti samoihin lukuihin.

Lue myös:

    Uusimmat