TPS:n pelaajakoordinaattori Ari Vuori näki lauantaisessa JYP-ottelussa viitteitä paremmasta ja haluaa katsoa vielä tiistaisen Blues-ottelun ennen mahdollisia päätöksiä.
- Joukkue huilasi ja käsitteli asioita ennen JYP-ottelua. Ottelussa oli nähtävissä jo parempaa ilmettä, Vuori sanoo.
Vuori kertoo, että tilannetta tarkastellaan päivittäin, mutta ainakin toistaiseksi työrauha on annettu tiistaiseen vierasotteluun saakka.
- Mitään muutoksia ei vielä tiistaiseen otteluun ole tulossa. Valmentaja toki päättää kokoonpanosta, mutta ennen ottelua emme ole heittämässä valmentajaa tai pelaajia pois, Vuori toteaa.
- Asioita käsitellään nyt todella paljon, mutta luotamme siihen, että nykyjoukkue pystyy vielä kääntämään ottelut voitoiksi, Vuori jatkaa.
TPS on kerännyt 13 ottelusta vain kolme pistettä. Peräkkäisiä tappioita ennen tiistaita on kasassa jo täysi tusina.
