Studo55.fi pyysi lukijoitaan jakamaan erotarinansa. Lue tositarinat yllättävistä shokkieroista, raastavista riidoista ja siitä, miten erosta selviää eteenpäin.
Täydellinen liitto loppui toiseen naiseen
"Avioliittomme oli minun ja kaikkien ystäviemme mielestä lähes täydellinen. Viisi kuukautta sitten mieheni tunnusti, että hänellä on toinen nainen. Hän jätti minut ja 11-vuotiaan tyttäremme 21 yhteisen vuoden jälkeen. Tilalle hän otti kolmen lapsen äidin, joka myös oli onnellisessa avioliitossa. Nyt olen kohtuullisessa sovussa tulevan ex-mieheni kanssa. Hän menetti erossa rakastavan vaimonsa, sukunsa, lähes kaikki ystävänsä - minun mielestäni lähes kaiken. Tällä hetkellä minulla on tunne, että minä selviän, mutta selviääkö hän? Olen kysynyt häneltä, mitä sellaista uusi elämä voi tarjota, että tämä kaikki täytyi tehdä? Hän ei osaa vastata. Joskus ero taitaa tulla siitä syystä, että kaikki on liian hyvin."
Elämän kammottavin hetki
"Menin naimisiin 19-vuotiaana, tasan 30 vuotta sitten. Alussa kaikki oli ihanaa, juuri sellaista kuin perhe-elämän kuuluukin olla. Saimme kaksi tervettä, ihanaa poikaa.
Vähitellen alkoholi alkoi tulla mukaan mieheni elämään. Hänen siirryttyään ravintola-alalle alkoholi vei häneltä lähes kaiken huomion, työn lisäksi. Yritin kaikkeni: puhuin miehelleni ja hänen isälleen, jotta tämä puhuisi pojalleen – itse siitä sain haukut. Kävin perheneuvolassa ja yritin turhaan saada miestä sinne. Kaiken aikaa hoidin yksin kotia ja lapsia ja olin yksinäinen. Viisi vuotta kestin tuota, ja kun muutosta ei tullut, hain avioeroa. Siitä mies säikähti, paransi tapojaan hetkellisesti, mutta sekin liian myöhään. Tunteeni olivat jo kuolleet.
Sain vuokra-asunnon kaupungilta, otin lapset ja koiran ja muutin pois. Mies löysi melko pian uuden, hyvin nuoren lohduttajan. Minäkin aloin seurustella. Varsinainen ero oli hyvin likainen ja riitainen, mies oli katkera. Siihen sotkeutui mukaan myös appeni, jolta en koskaan apua tai ymmärrystä saanut, sillä eihän hänen pojassaan voinut vikaa olla. Ero tuli kuitenkin, lapset jäivät minulle, mies muutti uuden kumppaninsa kanssa 600 kilometrin päähän eikä juurikaan tavannut lapsiaan.Lasten ollessa jo aikuisia eräänä päivänä 15 vuotta myöhemmin ex-mieheni soitti minulle ja kysyi, vieläkö vihaan häntä. Sanoin, etten ole koskaan häntä vihannut. Hän siihen, että en minäkään sinua enää. Kauan se kesti.Muutamaa viikkoa myöhemmin ovellemme koputettiin. Ihmettelin kuka on ovella tähän aikaan: poliisit. Vanhin poikani avasi oven, ja poliisimiehet tulivat sisään sanoen että heillä on asiaa pojille. Siinä me seisoimme kasvot valkoisina, minä ja pojat. Sanoin olevani poikien äiti ja pysyväni paikallani. Miehet kertoivat poikien isän kuolleen edellisenä päivänä – joka oli hääpäivämme – tapaturmaisesti hotellihuoneessa ollessaan työmatkalla.Tuo hetki oli varmasti elämäni kammottavin, samoin poikien.Outoa oli tuo tapausta edeltävä puhelu, sekä se, että olin silloin hääpäivänämme ajatellut, että niin, tänäänhän on muuten meidän hääpäiväkin. En ollut kaikkina niinä vuosina koskaan ajatellut enkä muistellut hääpäivää, mutta juuri hänen kuollessaanko jokin pakotti minut sitä muistelemaan? Tapahtumasta on aikaa kuusi vuotta, mutta edelleen tulee kyynel silmään."
