Toroidion, Faraday ja Tesla – tiedätkö, mistä sähköautot ovat saaneet nimensä?

Tunnetko tarinat näiden sähköautojen nimien takana?

Moni automerkki on saanut nimensä perustajasukunsa mukaan. Uudet automerkit eivät kuitenkaan noudata totuttuja tapoja, vaan nimeämisessä on otettu enemmän vapauksia.

Yhdysvaltalainen Tesla Motors on saanut nimensä amerikanserbialaisen tiedemiehen Nikola Teslan (1856–1943) mukaan. Teslaa pidetään yhtenä nykyhistorian merkittävimmistä keksijöistä. Hän osallistui muun muassa nykyaikaisen sähköenergian jakelun ja käytön sekä monivaihejärjestelmän kehittämiseen. Elinaikanaan Tesla patentoi noin 300 keksintöä.

Niin ikään rapakon tuolta puolen ponnistava Faraday Future kehittää sähköistä superautoa. Yhtiön nimi on kunnianosoitus englantilaiselle fyysikolle ja kemistille Michael Faradaylle (1791–1867). Hän vaikutti merkittävästi sähkömagnetismin ja sähkökemian kehitykseen. Faradayn suurimpiin saavutuksiin kuuluvat sähkömagneettisen induktion ja elektrolyysin keksiminen sekä sähkömoottoreiden kehittely. Sähkölaitteiden käytön yleistyminen teollisuudessa on pitkälti Faradayn ansiota.

Suomalainen sähköautovalmistaja Toroidion on nimetty sähköisesti varautuneen atomin eli ionin sekä donitsinmuotoisen magneettikentän eli toroidin mukaan. 

Lue myös:

    Uusimmat