Lähes kaksi vuorokautta kestänyt Meiran tulipalo sammutettu: Tuhot saatiin rajattua katolle, ullakolle ja yhteen paahtokoneeseen

Näin kahvipaahtimon tulipalo syttyi – haastattelussa Meiran toimitusjohtaja 2:27
Videolla Meiran toimitusjohtaja kertoo, mistä palo saattoi saada alkunsa.

Palomestarin mukaan vahingot kiinteistössä ovat laajat.

Tulipalo Meiran paahtimossa Helsingin Vallilassa on sammutettu, kertoo Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Janne Taskinen.

Palo saatiin sammutettua keskiviikkoyönä noin kello 2. Jälkivartiointi ja kaluston kerääminen jatkuvat vielä aamulla. Palomestarin mukaan kiinteistö luovutetaan omistajalle aamulla yhdeksään mennessä.

Pelastuslaitos sai tulipalosta hälytyksen Aleksis Kiven kadulle maanantaina aamukymmenen jälkeen. Palosta syntyi runsaasti savua, ja lähialueen asukkaita kehotettiin pitämään ikkunat ja ovet suljettuina. Tulipalosta aiheutui haittaa myös alueen liikenteelle.

Paloa sammutettiin kaksi päivää

Tulipalo saatiin tiistaina iltapäivällä jo hallintaan, mutta sen havaittiin syttyneen illalla uudelleen kahvipaahtimon jälkiraivauksen yhteydessä. Taskisen mukaan palo oli hankalassa paikassa eikä rakenteita päästy purkamaan helposti.

– Kun se (ensimmäinen palo) saatiin haltuun, niin seuraava palokunta havaitsi, että palo on betonilattian sisällä. Eli se piti ensin aukaista, että päästiin sammuttamaan, hän kertoo.

Palomestarin mukaan vahingot kiinteistössä ovat laajat. Ullakkokerrosta on tuhoutunut puolikkaan korttelin verran. Lisäksi sammutustyöt ja pakkanen ovat aiheuttaneet vesivahinkoa.

Maustetehdas säästyi

Meira tiedotti myöhemmin keskiviikkona tarkemmista vaurioista. Ullakon ja kattorakenteiden lisäksi yksi kolmesta paahtokoneesta vaurioitui. Pakkaussali, paahtimon sydän eli valvomo sekä jauhatuslaitteistot säilyivät lähes vaurioitta. Lisäksi maustetehtaan puoli säästyi tuhoilta. Rakennuksen sähkölaitteista osa vaurioitui ja kastui, joten esimerkiksi hissien toiminnassa voi lähiaikoina olla ongelmia. Osittain hissit saadaan käyttöön jo keskiviikkona.

– Jälleenrakennuksen suunnittelu on jo käynnissä, ja kuivaustyöt sekä tilojen turvallisuuden varmistaminen on aloitettu. Toiminnan ylösajon aikataulu on vielä avoin ja tarkentuu tulevien päivien aikana, tiedotteessa todetaan.

Toimitusjohtaja Raimo Sinisalo kiittää henkilökuntaansa venymisestä poikkeustilanteessa.

–  Meitä kohdannut tulipalo on ollut meille kaikille järkyttävä ja surullinen tapahtuma. Haluan kuitenkin osoittaa kiitokseni meiralaisille, jotka ovat tässä kriisissä osoittaneet syvää sitoutumista päivystäen läpi yön paahtimolla, kartoittaen vaurioita sekä tarttuen välittömästi toimeen tuotannon ja toimitusten uudelleen käynnistämiseksi, Sinisalo toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat