Toista lastaan odottavan Chachi Hildénin vauhdikkaat tanssivideot hämmästyttävät – "Miten pystyt?"

1:02
Maria Veitola kiitti Chachi ja Jukka Hildéniä vauhdikkaalla lahjalla: "He saavat treffiadrenaliineja"

Chachi Hildénin julkaisemat tanssivideot ovat keränneet sankoin joukoin tykkäyksiä. 

Toista lastaan odottava Chachi Hildén on ammatiltaan tanssija ja askel kulkee kevyesti myös raskauden edetessä.

Chachi kertoo Instagramissa, että päätti haastaa itsensä kokeilemaan sosiaalisessa mediassa pyöriviä tanssihaasteita.

Haastevideot ovat keränneet valtavasti tykkäyksiä ja ihastelevia kommentteja.

Eräs fani uteli, kuinka pitkällä tanssijan raskaus on. Chachi paljasti olevansa viikolla 27. Raskaus on reilusti yli puolen välin, sillä keskimääräinen odotusaika on 40 viikkoa. 

Osa äimistelee, kuinka kevyesti Chachi askeltaa, vaikka raskaus on jo niin pitkällä. 

– En voi uskoa, että tanssit raskauden aikana! Fani kummastelee. 

– Vannon, että vauva tanssii, kun hän syntyy. 

– En pystyisi samaan. Onneksi olkoon äititoverini, Chachin tavoin lasta odottava seuraaja kirjoittaa. 

Maanantaina 19. huhtikuuta raskaudestaan kertonut Beata Papp on kommentoinut videoihin. 

–  Damn mama, Papp kirjoittaa. 

Tuleva pienokainen on Chachille ja hänen aviomiehelleen Jukka Hildénille toinen. Pariskunnan reilun vuoden vanha Sophia-tytär saa pikkusiskon. 

Hildénillä on aiemmasta liitostaan kaksi lasta. 

Chachilla on vankka faniryhmä, sillä hän on tunnettu tanssija ja YouTube-tähti maailmalla. Hänellä on 1,7 miljoonaa seuraajaa Instagramissa ja YouTubessa tilaajia on 1,6 miljoonaa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja