Toinen Turun veritekojen uhreista oli täysin sivullinen 25-vuotias nainen – miesuhri ehti soittaa hätäkeskukseen ennen kuolemaansa

0:35
Tältä Turun epäillyllä murhatalolla näyttää – kerrostalosta kuului useita laukauksia, poliisi löysi kaksi vainajaa.

Poliisi on edistynyt Turun Pernossa tapahtuneen henkirikoskokonaisuuden tutkinnassa ja saanut runsaasti lisätietoa aamuyön tapahtumista surmatalolla. Epäiltyä esitetään vangittavaksi todennäköisesti tiistaina.

Poliisi epäilee 27-vuotiasta miestä kahdesta murhasta, kolmesta murhan yrityksestä, ampuma-aserikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta tai huumausainerikoksesta.

Rikokset ovat tapahtuneet kerrostaloalueella Paavolankadulla.

Poliisin mukaan surmansa saivat 27-vuotias mies ja 25-vuotias nainen, joita epäilty oli ampunut kerrostalolla. Lisäksi epäilty oli haavoittanut teräaseella 29-vuotiasta miestä, joka joutui vakavasti loukkaantuneena sairaalaan.

Poliisi sai ammuskelusta ilmoituksen hieman neljän jälkeen lauantaina aamuyöllä.

– Hätäkeskukseen soitti 27-vuotias mies, joka kertoi, että paikalla on ammuskeltu ja myös häntä on ammuttu, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Paaer kertoo MTV Uutisille.

Kaksi ruumista, yksi loukkaantunut

Kun poliisipartiot ennättivät paikalle Paavolankadulle, he löysivät 27-vuotiaan, hätäkeskukseen ennen kuolemaan soittaneen, miehen ja 25-vuotiaan naisen kuolleina. He menehtyivät ampumavammoihin.

Poliisin mukaan epäilty tekijä tunsi ammutun 27-vuotiaan miehen, ja hän surmateon varsinainen pääkohde.

25-vuotias nainen sen sijaan oli täysin sivullinen uhri, joka oli vain osunut tapahtumien aikaan paikalle. Poliisin käsityksen mukaan myös 29-vuotias teräaseella vammautettu mies oli epäillylle entuudestaan tuntematon, sivullinen uhri. 

Monet muutkin tiedot ovat eilisen jälkeen täsmentyneet rikostutkinnassa. Vielä eilen poliisi kertoi, että epäilty olisi löytynyt kerrostalon rappukäytävästä. Se ei pitänyt paikkaansa, sillä mies löytyi talon ulkopuolelta.

– Poliisipartio kohtasi talon lähistöllä miehen, jolla oli mukanaan ase ja teräase. Kun partio käskytti miestä, hän luopui aseista, Paaer kertoo. 

Kaksi muuta piilossa asunnossa

Partiot löysivät kerrostaloasunnosta Paavolankadulta myös 23-vuotiaan miehen ja 49-vuotiaan naisen, jotka pyrkivät pysyttelemään piilossa tekijältä.

Ammuttu 27-vuotias mies oli ennen surmaansa ollut samassa asunnossa heidän kanssaan. Poliisi kertoi eilen, että asunnossa on ollut majoittuneena ainakin yksi uhreista. Asunto ei ole epäillyn.

Asunnossa piileskelleet eivät loukkaantuneet tilanteessa fyysisesti, mutta poliisi katsoo myös heidän joutuneen murhan yrityksen kohteeksi. 

– He olivat piilossa tekijältä asunnossa. Poliisi katsoo, että he olisivat olleet vaarassa joutua henkirikoksen uhreiksi, jos tekijä olisi heidät löytänyt, Paaer sanoo.

Poliisin käsityksen mukaan ampumisessa kuollut 27-vuotias mies ja asunnossa piileskelleet 23-vuotias mies sekä 49-vuotias nainen tunsivat toisensa.

Sitä tutkinnanjohtaja ei kommentoi, kuinka hyvin tekijä tarkalleen ottaen tunsi kyseiset henkilöt.

29:50
Uudet tiedot Turusta: Ammuskelussa kuoli 25-vuotias nainen ja 27-vuotias mies – mies soitti apua ennen kuolemaansa

"Hyvin harvinainen tapaus"

Lauantain aikana poliisi jatkoi teknistä tutkintaansa. Tämänhetkisen käsityksen mukaan epäilty on käyttänyt asetta sekä kerrostalon sisällä asunnossa, rappukäytävässä että talon ulkopuolella.

Poliisin mukaan epäilty on ollut hyvin yhteistyökykyinen ja antanut tapahtumien kulusta hyvinkin tarkkoja tietoja. Paaer ei tässä vaiheessa tutkintaa kommentoi lainkaan teon motiivia tai sitä, onko epäilyllä aiempaa rikostaustaa. 

– Kyllä tämä on ollut Suomessa hyvin harvinainen tapaus. Että näinkin vakavia rikoksia tapahtuu, näin useita samaan aikaan, samassa paikassa, saman epäillyn toimesta. Se on täysin poikkeuksellista, ja poliisille suuri haaste työmäärällisesti, mutta jo eilen saimme todella hyvin eteenpäin tutkintaa. Tänään jatketaan epäiltyjen ja muiden asianosaisten kuulusteluja, rikoskomisario Paaer sanoo.

Poliisi esittää epäiltyä 27-vuotiasta miestä vangittavaksi alkuviikosta, todennäköisesti tiistaina.

Lounais-Suomen poliisi pyytää edelleen havaintoja ja vihjeitä Paavolankadun yöllisistä tapahtumista.

Havainnoista voi ilmoittaa soittamalla vihjenumeroon virka-aikaan kello 8–16 tai lähettämällä omilla yhteystiedoilla varustetun tekstiviestin. Vihjepuhelinnumero  050 3268089.

Poliisin mukaan tapahtumista tiedotetaan seuraavan kerran aikaisintaan, kun epäiltyä esitetään vangittavaksi. Epäilty on myöntänyt teot pääpiirteittäin.

Juttuun lisätty tietoja rikostutkinnasta poliisin tiedotteen perusteella ja täsmennetty asunnossa piilossa olleen naisen ikä 49-vuotiaaksi kello 13.08.

4:57
MTV Uutiset Live raportoi lauantaina rikospaikalta Turun Pernosta: näin naapuri kertoi yöllisistä havainnoistaan.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja