MTV Turun surmapaikalla: Naapuri kuuli aamuyöllä hyytävän huudon – “Älä ammu enää, mä kuolen kuitenkin”

Turun Pernossa Paavolankadulla oli lauantaina täysi poliisitutkinta päällä MTV Uutiset Liven raportoidessa rikospaikalta. Poliisi tutkii kahta murhaa ja kolmea murhan yritystä. 

Rikosten epäillään tapahtuneen kaupungin vuokrakerrostalon alueella aamuyöllä lauantaina. Pernon kaupunginosa sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Turun keskustasta. Rikospaikka sijaitsee lähiöalueella, jossa on sekä kerrostaloasutusta että omakotitaloja.

MTV Uutisten haastattelemien paikallisten mukaan aluetta voi luonnehtia levottomaksi. 

Paavolankatu on ollut päivän aikana eristettynä poliisitutkinnan vuoksi. MTV Uutisten vieraillessa paikalla noin kello 13 aikaan alkuiltapäivästä, talon rappukäytävän portailla näkyi punaisia jälkiä ja roiskeita.

Virka-asuiset poliisit ja valkoiseen suoja-asuun sonnustautuneet tutkijat liikkuivat talon edustalla. Aamupäivällä myös talon asukkaiden liikkumista jouduttiin rajoittamaan, kun talo tutkinnallisista syistä eristettiin.

MTV Uutiset Liven raportti paikan päältä on katsottavissa yllä olevalta videolta.

Naapuri kertoo havainnoistaan

Poliisi hälytettiin Paavolankadulle neljältä aamuyöstä, koska kerrostalosta oli kuultu laukauksia. Tapahtumista havaintoja tehnyt naapuri kertoi MTV:lle, että hän kuuli ensin meteliä, meni parvekkeelleen ja näki pihalla juoksevan ihmisiä.

– Älä ammu enää, mä kuolen kuitenkin, naapuri kuuli jonkun huutavan.

Poliisi täsmensi iltapäivällä, että tapauksessa epäillään kahden murhan lisäksi kolmea murhan yritystä. Teoista epäillään kolmekymppistä miestä, joka on myöntänyt teonkuvaukset pääpiirteittäin.

Poliisin mukaan tekijällä on ollut käytössään useampia tekovälineitä. Yhden ampuma-aseen lisäksi käytössä on ollut ainakin teräase. Esitutkinnan tämänhetkisten tietojen mukaan mies oli ammuskellut useammassa paikassa sekä kerrostalon sisällä että sen välittömässä läheisyydessä ulkona.

Virkavalta on myös päässyt kuulemaan sairaalaan vakavasti loukkaantuneena vietyä murhan yrityksen uhria. Muiden murhan yrityksen kohteeksi joutuneiden henkilöiden ei ole kerrottu joutuneen sairaalaan.

Henkirikosten motiivista poliisi ei toistaiseksi ole kertonut julkisuuteen.

Lue myös:

    Uusimmat