Suomalaisasiantuntijan mukaan uhkakuvat tekoälyn kehityksestä eivät vastaa todellisuutta.
Mikään tekoälyn viimeaikaisessa kehityksessä ei selitä nykyisiä uhkakuvia sen kehityksestä. Näin arvioi STT:lle Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Teemu Roos.
Roosin mukaan nykyisen julkisen keskustelun takana voi olla johtavien tekoäly-yhtiöiden yritys hankkia itselleen kilpailuetua tekoälykentällä.
Useat suuret yhdysvaltalaiset tekoäly-yhtiöt ovat viime aikoina varoitelleet tekoälyn nykyisen kehityksen jopa uhkaavan ihmiskunnan olemassaoloa. Samaan aikaan yhtiöt ovat alkaneet vaatia alalle uutta sääntelyä.

Soraääniä muualtakin
Yhä useampi asiantuntija on esittänyt hiljattain eriäviä mielipiteitä tekoälyn potentiaalista kehittyä jonkinlaiseksi joukkotuhoaseeksi.
Esimerkiksi tekoälyjätti Nvidian toimitusjohtaja Jensen Huang tyrmäsi tällä viikolla tekoälyyn viime aikoina liitetyn "tuomiopäivän narratiivin". Huangin mukaan maailmanlopulla pelottelevat väitteet eivät perustu tieteeseen vaan omien intressien ajamiseen.
Lue myös: Tekoälypomolta täystyrmäys maailmanlopun varoituksiin: "Nollan prosentin mahdollisuus"
Tekoälypioneeri Andrew Ng on niin ikään kertonut luokittelevansa pelot tekoälyn eksistentiaalisista riskeistä tieteisfiktioksi.
Myös poliitikot ovat puuttuneet peliin. Ranskan valtiovarainministeri Roland Lescure epäili viime viikolla, että tekoälyn hidastamista vaativat alan jätit toivovat pikemminkin muiden pysyvän heidän perässään.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump taas kuittasi puheet tekoälyn vaaroista "salaliitoksi", jonka ainoa voittaja olisi Kiina.
Tänään Valkoinen talo kertoi tiedotteessa, että Yhdysvallat ja Kiina ovat sopineet perustavansa kahdenvälisen viestintäkanavan tekoälyn poikkeamien varalta.

